Tänä syksynä on herättänyt paljon keskustelua Suomen riistakeskuksen myöntämät suurpetojen poikkeuslupapäätökset.
Niin metsästäjät kuin luonnonsuojelijat ja eläinoikeusaktivistit ovat arvioineet Suomen riistakeskuksen oikeudellista asiantuntemusta EU:n luontodirektiivin suhteen riittämättömäksi, kun hallinto-oikeus tai KHO on todennut poikkeuslupapäätöksiä lainvastaisiksi.
Poikkeusluvat perustuvat tulkinnanvaraiseen lainsäädäntöön, johon on saatu vasta oikeuskäytännön kautta tarkennusta.
Uudet tulkinnat ovat tiukentaneet lainsäädännössä olleita joustavuuselementtejä, joita on aiemmin sovellettu tarkoituksenmukaisissa tilanteissa päätöksentekijän harkintavallan rajoissa.
Matkan varrella niin hallinto-oikeudet kuin KHO ovat monessa kohtaa todenneet valitusten kohteena olleet riistakeskuksen päätökset myös lainmukaisiksi. Linjaukset ovat sittemmin tiukentuneet.
Ratkaisut eli oikeuskäytäntö muodostuvat aina päätöksenteon jälkeen ja niissä voidaan ottaa kantaa vain kulloinkin käytettyyn lupaperusteeseen tai sen pohjana olleisiin selvityksiin. Siitä syntyy velvoittavaa oikeuskäytäntöä, joka otetaan huomioon seuraavien päätösten tekemisessä.
Erilaiset riistakeskuksen käyttämät luontodirektiivissä auki jätetyt ja kansallisessa harkinnassa olevat hyväksyttävät päämäärät on aikaa myöten arvioitu KHO:ssa ja oikeuskäytäntö on muodostunut varsin selväksi.
Ministeriön asetusmuistion ja kannanhoitosuunnitelman mukaiset yleiset perusteet taikka adaptiivinen metsästys (mukautuva kannan hallinta), metsästyskulttuurin ylläpitäminen, aluetaloudelliset hyödyt tai kannanhoidollinen metsästys itsessään eivät ole olleet KHO:n mukaan hyväksyttäviä päämääriä niin sanotun kannanhoidollisen metsästyksen toteuttamisessa.
Edellä mainituilla perusteilla ei suurpetojen, kuten karhun, kannanhoidollinen metsästys entisen kaltaisena ole jatkossa enää mahdollista.
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka tekee päätöksiä riippumattomasti aina lain ja vallitsevan oikeuskäytännön mukaisesti. Tätä lain määräämää tehtävää, luotettavuutta ja osaamista on viime aikoina vahvasti kyseenalaistettu, kuten ajan hengessä tapahtuu monille viranomaisille, tutkijoille ja asiantuntijoille.
Toivottavasti meillä on malttia käydä faktapohjaista, asiallista, ratkaisukeskeistä ja eri näkökulmat huomioivaa keskustelua.
Suomessa on yli 300 000 metsästäjää, jotka osana harrastustaan keräävät tietoa riistakannoistamme ja tekevät myös muuta yhteyskunnallisesti arvokasta vapaaehtoistyötä, kuten jäljittävät liikenteessä loukkaantuneita hirvieläimiä tai hoitavat suurpetoihin liittyviä konfliktitilanteita.
On ymmärrettävää, että etenkin osa heistä, jotka ovat olleet aktiivisesti mukana suurpetoasioissa, kokee joutuneensa sijaiskärsijöiksi oikeusprosessien lopputuotoksena.
Sauli Härkönen
julkisten hallintotehtävien päällikkö, Suomen riistakeskus