Suur­kau­pun­ki nousi Suomen gra­nii­tis­ta – "Tuntui kuin oli­sim­me lä­hes­ty­neet hel­ve­tin si­sään­käyn­tiä"

Työmiehet vetivät lihasvoimallaan kiviä rullien päällä Iisakinkirkkoon. Kirkkoa tehtiin 40 vuotta 1818-58.

Nevan muurien graniiteista valtaosa tuotiin kivilouhoksilta Suomesta liki 150 vuoden ajan 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun.

Iisakinkirkon pylväsrivistö louhittiin Virolahden kallioperästä. Myös tuhannet Pietarin palatsit seisovat suomalaiskivijalan varassa.

Maailman neljänneksi korkein kupolirakennus, 101,5-metrinen Iisakinkirkko syntyi työmiesten hartiavoimin tsaarinajan Pietariin. Miehet hinasivat graniittiset rakennuskivet paikoilleen pyörivien kapuloiden päällä. Työmaan ympärille rakennettiin järeä puukehikko sekä luiskat, joiden kautta graniitti hilattiin ylös kattorakennelmiin. 

Suuri osa graniitista louhittiin Suomenlahden rannoilla Virolahden Pyterlahdessa. Marmoria kirkon lattiaan tuotiin Laatokan Karjalan Ruskealan pitäjästä.

Virolahti on nykyään Suomen kaakkoisin kunta Venäjän rajalla, jossa sijaitsee Vaalimaan raja-asema. Ruskeala on Sortavalan pohjoispuolella ja se kuului ennen toista maailmansotaa Suomeen.

Iisakinkirkkoon louhittiin 112 monoliitista eli yhdestä kivestä veistettyä pylvästä. Alakerran 48 portaalia on Pyterlahden graniittia. Kupoliin tuli 24 ja kellotorneihin 32 pienempää pylvästä. Ikkunoiden reunoihin asennettiin kahdeksan pikkupilaria.

Iisakinkirkon suunnitteli ranskalainen arkkitehti Auguste de Montferrand, joka tallensi rakennusvaiheita piirroskuviin sekä teksteihin. Hän kuvaa yksityiskohtaisesti, miten miehet louhivat pylväiden aihiot rapautumattomasta graniittikalliosta. Työvälineinä oli ruutia, poria, kiiloja, moukareita sekä vipuja. Miesjoukko käsitteli välineitään kurinalaisesti ja ennalta sovitun työvaiheiden mukaisesti ryhmätyönä.

Karkeasti hakattu pylväs pyöritettiin rantaan laivattavaksi.

Nevan muurien graniiteista valtaosa tuotiin kivilouhoksilta Suomesta liki 150 vuoden ajan 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun.

Tsaari Nikolai I vieraili Pyterlahdessa kesällä 1830. Seurueeseen kuulunut kenraali Alexander von Benckendorff kuvaili näkemäänsä: ”Tuntui kuin olisimme lähestyneet helvetin sisäänkäyntiä. Kumea kohina, joka ensin muistutti myrskyn pauhua, voimistui sitä mukaa, mitä pidemmälle tulimme tuolla autiolla seudulla; sen jälkeen kuului, kuinka rauta iski kiveä vasten, ja lopulta meidät huumasi sanoin kuvaamaton ääni, joka lähti valtavien moukarien yhtäaikaisista iskuista, kun monoliittia louhittiin irti kivimassasta.”

Kuljetusalukseen ensimmäiset kaksi aihiota saatiin kesällä 1820. Pietarissa kivet pyöritettiin laivasta rantaan ja suureen vajaan, jossa ne muotoiltiin ja kiillotettiin pylväiksi.

Pietarin keskusaukiolla kohoaa maailman suurin monoliitti, Aleksanteri I:n muistomerkki, joka on tehty myös punertavasta suomalaisesta graniitista. Kivi louhittiin Pyterlahdessa ja se kuljetettiin proomulla Pietariin, jossa pylväs nostettiin hirsikehikon ja taljojen avulla alustalleen pystyyn 30. elokuuta 1832. Muistomerkin rakennustelineitä purettiin läpi talven 1832–33.

Iisakinkirkko ja Aleksanteri I:n muistomerkki Pietarissa ovat suurimmat yksittäiset kohteet, joissa suomalaista graniittia on käytetty.

Tsaari Pietari Suuri hallitsi Venäjää vuosina 1682–1725, jolloin Pietarin kaupunki alkoi nousta miltei tyhjän päälle soiseen maastoon Suomenlahden perukoilla. Vajaassa sadassa vuodessa 1795 mennessä uudessa pääkaupungissa oli jo noin tuhat uutta kivitaloa, jossa oli graniittinen kivijalka.

Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä 1900-luvun alun Pietarissa oli kymmeniä tuhansia palatseja ja pienempiä taloja. Iso osa niiden graniitista oli peräisin Suomesta. Suomalaisgraniitin varaan rakentuivat myös Neva-joen ja kanavien kilometrien mittaiset rantamuurit sekä sillat.