
Tanskalainen päivittäistavaraketju Normal avasi ensimmäiset myymälänsä Suomessa alkuvuodesta 2021 ja on sittemmin laajentanut myymäläverkostoaan vauhdilla. Kesäkuussa vuorossa on Oulun seutu, kun Normal avaa ovensa ensin Oulun Ideaparkissa 2.6. ja myöhemmin kesäkuussa uusi myymälä aukeaa myös kauppakeskus Zeppeliniin.
Nopean, vain reilussa vuodessa tapahtuneen, levittäytymisen pääkaupunkiseudulta pitkin Suomea on mahdollistanut lämmin ja kiinnostunut vastaanotto.
”Pitkät jonot ovat kiemurrelleet uusien myymälöidemme ovilla aivan ensimmäisistä avajaisista alkaen. Se kertoo kiinnostuksesta, ja uskon suomalaisten todella odottaneen tällaista uudenlaista myymäläkonseptia jo pitkään”, Normalin Suomen maajohtaja Lasse Lauridsen aprikoi.
Tavoitteena tarjota merkittäviä säästöjä merkkituotteista
Normalin toimintamallin perusta lepää ajatuksessa tarjota merkkituotteita merkittävän edullisesti verrattuna kilpailijoihin. Tai kuten liike itse asian ilmaisee: ”Normaaleja tuotteita epänormaaliin hintaan.”
Normalin hyllyiltä ihan jokainen voi yhyttää päivittäin tai kuukausittain tarvitsemiaan tuotteita kosmetiikasta hygieniatuotteisiin ja pikkupurtavista makeisiin – kesän kynnyksellä ajankohtaisia aurinkorasvoja ja grillaustuotteita unohtamatta.

Normaaleja – siis aivan tavallisia – tuotteet ovat siksikin, että edustettuina ovat alojensa tunnetuimmat tuotemerkit, kuten Colgate, Dove, Ajax, Gillette ja L'Oréal. Vain hinta on poikkeava, ja Normal lupaa tarjoavansa asiakkailleen näiden arjessaan tarvitsemat tuotteet parhaaseen hintaan – pysyvästi.
”Meillä on uskomaton ostotiimi, joka vaivojaan ja aikaansa säästämättä etsii markkinoilta merkkituotteita parhaaseen hintaan, jotta voimme sitten myydä ne asiakkaillemme niin ikään parhaaseen hintaan”, Lauridsen valottaa työtä Normalin edullisuuden takana.
Maajohtajan mielestä edullisuuteen pyrkiminen on myös tasa-arvoasia.
”Kaikilla asiakkailla tulee olla mahdollisuus hankkia suosikkituotteitaan kohtuuhintaan. Meidän toimintamallimme tuo parhaat tuotemerkit ihan jokaisen ulottuville”, Lauridsen linjaa.
Ei tarjouksia vaan pysyvästi halpoja hintoja
Vaikka Normal-myymälöiden perusvalikoima on muuttumaton, tuovat ostotiimin löydökset siihen oman jännittävän lisänsä. Osa tuotteista on sesonkiluonteisia ja saatavilla vain hetken, ja uusia tuotteita saapuu myymälöihin viikoittain.
Lauridsen uskoo sen osaltaan selittävän Normalin menestystä ja tarjoavan tarjoushaukoille jännitystä kautta maan.
”Asiakkaamme kertovat nauttivansa myymälöihin luomastamme aarteenetsintäfiiliksestä. Tuotteet on myymälöissämme aseteltu siten, että yhdellä silmäyksellä saa hyvän käsityksen, mitä meillä on tarjolla”, Lauridsen luonnehtii Normal-myymälöiden tunnelmaa.
Olennaista Normalissa on se, että sen hinnat ovat pysyvästi edullisia. Asiakkailta ei vaadita jäsenyyksiä tai etukortteja, eikä asiakkaiden tarvitse pelätä sitä, että tänään ostettu tuote onkin huomenna alennuksessa. Alennuksien sijaan Normal uskoo kautta linjan kohtuullisiin hintoihin.
Mutta jos valikoima elää ostotiimin löydösten mukaisesti, miten asiakas pysyy perillä uutuuksista, tuotetäydennyksistä ja hinnoista?
”Normal-sovellus on oiva työkalu, jonka avulla voi muun muassa seurata tuoteuutisia. Lisäksi päivitämme tietoa aktiivisesti Instagram- ja Facebook-tileillemme”, Ideaparkin myymälän myymäläpäällikkö Jenni-Mari Alatalo valaisee.

Normalin avajaisia odotetaan
Tuoreen Ideaparkin Normal-myymälän päällikkönä aloittanut Alatalo kertoo myymälän avajaisten näkyvän ja kuuluvan.
”Normal-myymälän avajaisiin kuuluu aina menoa ja meininkiä! Jaamme ensiksi paikalle ehtiville pieniä ylläripusseja, ja myymälän läheltä löytyy onnenpyörä – ja ilmapalloja on myös!” Alatalo hihkuu.
Hän myös haastaa asiakkaat ottamaan osaa ”lavakisaan”, jossa tehtävänä on arvata kuormalavalle koottujen tuotteiden yhteishinta. Lähimmäksi arvannut saa koko lavan tuotteineen itselleen.
Osallistu avajaisarvontaan
Oulun ensimmäisen Normal-myymälän avajaisia vietetään Ideaparkissa 2.6. Voit myös osallistua alapuolella avajaisarvontaan vastaamalla esitettyyn kysymykseen ja jättämällä yhteystietosi – palkintona Normalin lahjakortti. Voit osallistua arvontaan 7.6.2022 saakka.