Lukiessani susikysymyksestä etelän toimittajien ja aktivistien ulostuloja en tule vihaiseksi, vaan mietteliääksi. Tunnelma on sama kuin puhuttaessa autoilusta, metsätaloudesta tai lähipalveluista. Meidän maakuntien ihmisten arkea ei ymmärretä tai haluta ymmärtää. Tämä on sivistymätöntä ja sietämätöntä.
Arvostettujenkin lehtien edustajat sekä lähinnä pääkaupunkiseudulla kannatettujen puolueiden aktivistit maalaavat outoa kuvaa maaseudun ihmisten motiiveista, luontosuhteesta ja arvoista.
Suunvuoroa esimerkiksi kainuulaiset harvoin näissä tarinoissa saavat. Tarinat hyvistä ja pahoista herättävät tunteita, ja maakuntien ihmisille on näissä tarinoissa varattu se pahan rooli. Faktoilla on harvoin näissä saduissa tilaa.
Tosiasia on, että Kuhmossa on luonnon ystäviä vähintään samassa suhteessa kuin Kalliossakin. Meillä päin luonto on elämänpiiri, ei pelkkä turistikohde. En esimerkiksi tunne yhtään susien vihaajaa, vaikka tällaista kuvaa meistä maalataankin. Mitä järkeä olisi luontokappaleita vihata? Meillä päin ajatellaan, että pedot kuuluvat luontoon, mutta eivät pihoille.
Luonnon kanssa eläminen on erilaista kuin isoimpien kaupunkien parhailla paikoilla. Maaseudulla pärjääminen on myös välttämätöntä, jotta luonnosta kaukana asuvat pärjäisivät. Cityissä tehdään tärkeää työtä, mutta ei sielläkään pärjättäisi, jos maaseudun ihmiset eivät pitäisi huolta ihmisen elämän perusedellytyksistä.
Ruoka, energia, teollisuuden raaka-aineet ja vaikkapa Helsingin ja Tampereen raitiovaunut tulevat maaseudulta, meiltä Kainuusta. Tulevaisuudessa sähköpyörän tai sähköauton akun materiaalit saattavat olla kotoisin kainuulaisesta kaivoksesta. Tästä kaikesta olen todella ylpeä.
Postinumero ei tee ihmisistä hyvää eikä pahaa.