Susanna Fors­ström sel­vit­ti nor­maa­li­mäen kar­sin­nan See­fel­dis­sä

Susanna Forsström selviytyi Seefeldin MM-kisoissa normaalimäen kilpailuun, mutta kisa typistyi häneltä yhteen hyppyyn keskiviikkona.

Susanna Forsström selviytyi Seefeldin MM-kisoissa normaalimäen kilpailuun, mutta kisa typistyi häneltä yhteen hyppyyn keskiviikkona. Forsström oli kilpailussa 40:s eli viimeinen 84 metrin hypyllään.

–  Minulla oli karsinta- ja kilpailuhypyssä sama ongelma. Niissä oli pientä ylimääräistä kilpailupuristusta, ja se vei aika paljon metrejä, Forsström tunnusti.

Kolmatta kertaa MM-kisoihin osallistunut Forsström oli vielä normaalimäen aattona vapautunut, rento ja iloinen.

–  Rennosti täytyy ottaa tällaisissa kisoissa, mutta mäkeen asti se ei silti löytänyt, Forsström harmitteli.

Forsström kilpaili kansainvälisissä kisoissa vasta kolmatta kertaa tänä talvena. Siinä hän antoi jälleen tasoitusta vastustajilleen.

–  Se on liian vähän ja vaikeuttaa kilpailemista arvokisoissa. Tuntuu, että kansainväliset kilpailut ovat minulle aina uusi tilanne, kun minulla ei ole niihin rutiinia, Forsström totesi.

–  Kotimaassa on kilpailuja tarjolla, mutta eivät ne oikein palvele näitä tapahtumia. Taso on Suomessa vielä liian kapea.

Lisäksi Forsström loukkasi nilkkansa joulukuun puolivälissä, kun hän teki harjoituksissa aitahyppelyitä. Sen takia hän menetti yhden mahdollisuuden kansainväliseen kilpailuun.

–  Tyypillistä, että vammat tulevat oheisharjoituksissa. Mäessä ei juuri koskaan käy mitään, Forsström hymyili.

Julia Kykkänen oli normaalimäen karsinnassa 47:s ja karsiutui.

Suosikki piti haastajat kurissa

Olympiavoittaja Maren Lundby korjasi myös naisten mäkikullan Norjaan. Pyeongchangin 2018 olympialaisissa hopean saavuttanut Saksan Katharina Althaus jäi hopealle myös Seefeldissä.

Althaus ponnisti molempien kierrosten pisimmät hypyt, mutta kulta karkasi puolella pisteellä norjalaiselle.

Itävallan Daniela Iraschko-Stolz tarjosi kotiyleisölle pronssimitalin arvoiset hypyt.