Villen nimi on muutettu.
Suru oli alussa musertavaa, kertoo Mikon tyttöystävä Sari, 16. Ajan kuluessa suru ei ole niinkään helpottanut, vaan muuttunut.
"Tekee vieläkin pahaa, mutta nyt sen asian kanssa pystyy olemaan." Vaikka mieli on mustana, on pakko jatkaa eteenpäin. Viikot kuluvat koulua käydessä, mutta surua kantaa mukanaan kuin pikkukiveä kengässä: se ei unohdu eikä lähde pois.
Ville, 18, ei ollut ensin uskoa todeksi uutista hyvän ystävänsä kuolemasta.
"Se pisti hiljaiseksi. Muutamaan viikkoon en saanut oikein mitään aikaan", Ville huokaa.
Ville ja Mikko olivat tutustuneet puoli vuotta aiemmin koulussa ja ystävystyneet. Nyt, noin kaksi kuukautta onnettomuuden jälkeen, Villestä tuntuu jo paremmalta. Enää hän ei ajattele asiaa joka hetki, kuten alussa.
Ystävät ovat olleet kummallekin tärkeä apu surun käsittelemisessä. Ville jutteli hänen ja Mikon yhteisten ystävien kanssa paljon tapahtuneesta.
"Pojat saattavat itkeä yksin, mutta eivät seurassa", hän sanoo.
Sari käy juttelemassa ajatuksistaan myös ammattilaisen kanssa. Psykologi löytyi kriisiavun kautta. Kavereiden tuki on ollut mittaamattoman arvokasta, mutta erityisen tärkeää Sarille ovat hyvät välit Mikon vanhempiin. Yhdessä he ovat surreet rakkaansa poismenoa.
"Käyn heidän luonaan usein monta kertaa viikossa, melkein yhtä usein kuin ennen onnettomuutta", Sari sanoo.
"Teen niitä juttuja mitä silloinkin tehtiin. Katselen elokuvia tietokoneelta ja sellaista."
Joskus muistelu auttaa, joskus se saa olon kauheaksi. "Ne kappaleet, mitä yhdessä kuunneltiin, ovat herkkä kohta. Omalla tavallaan niistä tulee paha mieli, toisaalta niiden kuuntelu auttaa", Sari selittää.
Aina silloin tällöin Mikko tulee mieleen aivan sattumalta. "Sitä kuulee jonkun sanovan jotakin ja ajattelee, että Mikko olisi sanonut just sen saman asian", Ville naurahtaa. "Mikkomaisia asioita on paljon."
Sari myöntää, että joskus järki ja sydän eivät pelaa yhteen. "Järki sanoo, ettei Mikolle voi soittaa, mutta silti sitä löytää itsensä istumassa puhelin kädessä tosi useasti."
Onnettomuus on herättänyt paljon ajatuksia. Kaikki on niin pienestä kiinni. "Autokoulussa olen löysännyt kaasua, ja jos joku lähtee jonnekin, käsken aina olemaan varovainen", Ville sanoo. Kelkalla hän ei hetkeen pystynyt ajamaan ollenkaan.
Sarin arvot menivät uusiksi menetyksen myötä. Hän on alkanut arvostaa eri asioita kuin ennen ja näkee aivan uusia ulottuvuuksia asioissa.
"Kavereista on tullut vielä tärkeämpiä. Tavallaan katson vierestä joidenkin elämää ja mietin, että miten ne voivat olla niin typeriä, eivätkö ne tajua, että kaikki voi olla yhtäkkiä toisin."
Sari tapasi Mikon onnettomuutta edeltävänä päivänä. Seuraavalla kerralla Mikko oli arkussa. "Suru on niin valtava, ettei sitä voi käsittää ennen kuin sen itse kokee", hän sanoo lisäten, ettei toivoisi sitä kenellekään. Rohkean tytön ääni värisee. "Välillä sen kanssa ei voi elää, välillä se pienenee, mutta se on siellä jossain, aina."
