Martat neuvovat lauantaina Oulun Aittatorilla, mitä tavallinen harrastelija pystyy tällä leveysasteella viljelemään puutarhapalstallaan. Lähiruokatapahtumassa voi ihailla Oulun Saarelassa kasvatettuja superkurpitsoja ja maissintähkiä.
Marttojen Helvi Aro kertoo, ettei maissin edes pitäisi kasvaa näin pohjoisessa. Nyt satoa on tullut jo parina kesänä. Helvi Aro lupaa kertoa lauantaina niksejä maissinkasvatukseen ja muidenkin kasvisten ja juuresten onnistuneeseen viljelyyn.
Kalevan päivänä lauantaina vietetään lähiruokatapahtumaa Oulun aittatorilla.
Kello 10--16 kestävän tapahtuman aikana torilla voi tutustua maakunnan ruokatarjontaan ja tehdä lähiruokaostoksia. Esillä on muun muassa marjatuotteita, hunajaa, lihaa, leipää ja yrttejä. Kalevan teltalla on tarjolla kahvia ja pannukakkua 500 ensimmäiselle.
Lavalla on teemaan liittyvää ohjelmaa koko päivän. Juontajana toimii Lauri Salovaara.
Katso kuvia marttojen viime kesän sadosta Oulussa.