Uransa progella ja hardcore-temmellyksellä aloittaneesta YUP:sta on viime vuosina tullut yksi suomalaisen rockyleisön suurimmista lemmikeistä.
YUP julkaisee yhä suoremmin soivia menestyslevyjä, keikkailee täysille saleille ja toimii muutenkin ammattimaisen suunnitelmallisesti.
Yhtyeen sanoituksista vastaava laulaja Jarkko Martikainen kavahtaa parahtaen asemaa vuodesta toiseen jyräävänä Suomi-rockin ikonina. Kun rock muuttuu tekijöilleen leipätyöksi, ainoaksi toimeentulon lähteeksi, haihtuu ilmaisusta usein jotain oleellista.
"Suhtaudun hyvin kriittisesti moniin suomalaisen rockin sinänsä ansioituneihin tekijöihin: pystyvätkö ne luomaan minulle kuulijana mitään uutta ja innostavaa. Jos eivät, parempi olisi lopettaa. Kyllä myös YUP:lla pitää olla musiikillisesti hyvät perusteet, että sillä on oikeus tehdä vielä seuraava levy", sanoo Martikainen.
Oululaista
skeptisyyttä
Omaa ja yhtyeensä roolia tarkoin sanakääntein puntaroiva Jarkko Martikainen pitää kammottavana visiota, jossa YUP alkaisi helliä totena kuulemiaan palopuheita erinomaisuudestaan.
"Huikentelevainen Helsingin henki, että hei, me voidaan tehdä maailmoja, ei johda rockissa mihinkään hyvään. Keskimääräisen oululaisen kadunmiehen ja -naisen terve skeptisyys, että olenkohan sittenkään tehnyt parhaani, on ainoa oikea ajattelutapa", sanoo Martikainen, joka perehtyi täkäläiseen ajatteluun opiskeluvuosinaan Oulun käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa.
Tuore YUP-albumi, neljättä viikkoa Suomen albumilistan kärkikymmenikössä viihtyvä Leppymättömät on musiikillisesti yhtyeen vaivattomin. Säröt ja tempomuutokset muistuttavat yhtyeen juurista, mutta pääosaltaan melodinen ja suoraan rockaava Leppymättömät on sujuvaa kuultavaa.
Martikaisen teksteissä on entinen pirullinen perusvire. Laulut arvojen rappiosta ja ihmiskunnan kollektiivisesta tyhmyydestä läsähtävät kasvoille kuin tiskirätti.
Maailmanpolitiikan viimepäiväisten tapahtumien jälkeen kuvaukset rahan- ja vallanhimon riepottelemista ihmispoloista osuvat liiankin tarkasti maaliinsa.
"Perhe, ystävät ja rakkaat sukulaiset ovat jotakuinkin ainoita asioita, joihin näinä hulluina aikoina voi turvata. Välissä sitä miettii, mihin käytämme elämämme ja panostammeko vääriin asioihin", Jarkko Martikainen miettii.
Nurinaa
nurinan vuoksi
Yksi Martikaisen pääteemoja on tyytymättömyys vaurauden ja hyvinvoinnin keskellä, asia, johon hän tunnustaa syyllistyvänsä itsekin.
On terveyttä, rakkautta ja rahaa sen verran "etteivät koirat kuse kintuille".
Koti, toveruutta ja jotkut vielä hakkaamassa selkää, että kyllä sinä olet hieno jätkä.
"Sitä vain nurisee asioista, kääntää jokaisen kiven löytääkseen negatiivisen puolen. Manaan pahan olon, kuten Röyhkä laulaa. Kaipa suomalainen mies on taipuvainen jollottamaan itkuvirsiä, vaikka aurinko paistaisi. Naisissa en samaa näe."
Ambrose Bierce -tyyppinen ihmisvihaaja Martikainen kieltää olevansa, ja kertoo sanomansa vakuudeksi helsinkiläisestä hyväntekijästä, joka myi huonekalunsakin jakaakseen rahansa varattomille tutuilleen. Kerran jotain saatuaan ihmiset penäsivät aina vain lisää. Kun hyvää ei riittänyt loputtomiin, avustettavat katkeroituivat, ja lopulta hyväntekijä joutui hoidettavaksi mielisairaalaan.