On helpompiakin tehtäviä kuin nimetä 2000-luvun paras kotimainen sketsisarja. Vitsejä on toki tv-ruudussa veistelty myös viime vuosina, mutta kokonaisuutena tarjonta on vähäistä ja tasoltaan vaatimatonta.
Tämä näkyy myös kauppojen DVD-hyllyillä, jotka notkuvat suomalaisen tv-viihteen klassikoista ja myös vähän vähemmän tunnetuista huumorisarjoista. Kun uusi ja tasokas viihde on kortilla, katsotaan kodeissa DVD:ltä Kummelia, Studio Julmahuvia ja Velipuolikuuta.
Äskettäin julkaistiin "erektiivinen suihkaus suoraan katsojan käpylisäkkeeseen", Venla-palkitun Pulkkisen ensimmäinen tuotantokausi tupla-DVD:llä. Juuri parahiksi joulumyyntiin ehtivät pari vuotta sitten tv:ssä nähty hupailu Ranuan kummit sekä Spede Show'n ja Spede Visionin vuosien 1965-1972 sketsimateriaalin sisältävä Pääasia että on kivvaa! -paketti.
DVD-julkaisujen suma on monen tekijän summa. Totta kai tarvitaan ennakkokysyntää, mutta sekään ei ole ehdottoman välttämätöntä. Jyrkästi halventuneet tuotantokustannukset kun ovat laskeneet julkaisukynnyksen hyvin alhaalle.
"Ennen DVD-julkaisu vaati puolen vuoden pohdinnan, että uskaltaako ottaa riskin. Nyt voidaan julkaista juttuja tietoisina siitä, että ei ne välttämättä myy yhtään, mutta aina voi kokeilla", sanoo muun muassa Ranuan kummeista ja Julmahuvi-ryhmästä tuttu näyttelijä ja ohjaaja Jani Volanen.
Lisäksi DVD-laite on ottanut viihde-elektroniikkakaupassa selkävoiton VHS-nauhurista. Tv-kanavien ja tuotantoyhtiöiden tuotteistamisosaaminen on parantunut ja markkinoinnin suunnitelmallisuus lisääntynyt.
"Kummelin myynti on osoittanut, että kaiken osuessa kohdalleen, voidaan DVD:llä saavuttaa huikeita myyntilukemia", Volanen sanoo.
Tänä vuonna julkaistu Studio Julmahuvin DVD-boksi sisältää tuotokset Joyboys Story, Studio Julmahuvi, Jerico 2000 ja Mennen tullen. Kaikki todisteita siitä kuinka suomalaisen sketsiviihteen 1980- ja 1990-lukujen vaihteesta kumpuavaan halpismentaliteettiin kyllästynyt Julmahuvi-ryhmä halusi tehdä asiat toisin.
"Suomessa ei tuolloin hirveästi tehty parodiaa tai satiiria, vaan kameralle puhumista ja pitkiä monologeja. Kun katsoi brittikomedioita tai muisteli Tabua, niin ihmetytti kovasti, että miksi kukaan ei tee sellaista", Jani Volanen muistelee.
Julmahuvi-ryhmä vaati ja sai käyttöönsä riittävästi aikaa ja kunnolliset taloudelliset resurssit. Niitä tarvittiin, sillä ryhmälle kaikki - käsikirjoitus, puvustus, lavastus sekä kuvaus ja leikkaus - olivat tärkeä ja oleellinen osa lopputulosta.
"Hekotellen ihmeteltiin, että mitä te olette tuollaisista kiinnostuneita. Asenne oli tuolloin se, että herrajumala, te teette sketsejä ettekä elokuvaa. Meille vastustus toimi polttoaineena", Volanen sanoo.
Julmahuvi-ryhmällä oli myös onni nauttia suuresta taiteellisesta vapaudesta.
"Elettiin harvinaisia aikoja 1990-luvun lopussa, eli saatiin tehdä mitä haluttiin eikä jouduttu hyväksyttämään käsikirjoituksia tai raakaleikattuja jaksoja kenelläkään", Volanen muistelee.
Taiteellinen vapaus ja luottamus synnyttivät koko joukon kotimaisen tv-viihteen klassikoita, kuten esimerkiksi Julmahuvin onnistuneimman dokumenttiparodian Viimeiset vaeltajat, tuon 14-minuuttisen absurdin seikkailun Miska-raitiovaunun seurassa loskaisessa Helsingissä.
"Siinä on hyvä esimerkki jutusta, joka ei olisi ikinä mennyt läpi, jos se olisi pitänyt hyväksyttää jollakulla. Jos joku auktoriteetti olisi sanonut, että kompastutte todella pahasti tämän messiaanisen muka-dokumentin kanssa, itselle olisi voinut tulla olo, että ihan totta joo, ei tehdä ollenkaan tai leikataan se viiteen palaseen", sanoo Joyboysia lukuun ottamatta kaikki Julmahuvi-huumoripätkät ohjannut Jani Volanen.
Marko Sirviö
tekstit
