Suo­mes­sa syötiin viime vuonna aiempaa vä­hem­män sian- ja nau­dan­li­haa – kalaa ja ka­nan­mu­nia ku­lu­te­taan en­ti­seen malliin

Kaurabuumi jatkui vahvana, kertoo Luonnonvarakeskus

Helsinki
Luonnovarakeskuksen mukaan sianlihan kulutus laski vuonna 2019 edellisvuodesta noin viisi prosenttia ja naudanlihaa syötiin noin puoli kiloa vähemmän. Arkistokuva.
Luonnovarakeskuksen mukaan sianlihan kulutus laski vuonna 2019 edellisvuodesta noin viisi prosenttia ja naudanlihaa syötiin noin puoli kiloa vähemmän. Arkistokuva.
Kuva: Pekka Rautiainen

Suomalaiset söivät viime vuonna aiempaa vähemmän sian- ja naudanlihaa, kertoo Luonnonvarakeskus Luke tiedotteessa.

Sianlihan kulutus laski edellisvuodesta noin viisi prosenttia. Naudanlihaa syötiin noin puoli kiloa vähemmän suomalaista kohti kuin toissa vuonna. Siipikarjanlihan kulutus sen sijaan kasvoi viime vuonna melkein neljä prosenttia.

Kaurabuumi jatkui Luken mukaan vahvana. Kauran kokonaiskulutus kasvoi viime vuonna noin kaksi kiloa suomalaista kohti eli lähes 30 prosenttia. Muiden viljalajien kulutus pysyi suunnilleen entisellään. Viljan kokonaiskulutus kasvoi reilut kaksi kiloa henkeä kohti vuodesta 2018 ja oli viime vuonna noin 81 kiloa. Kasvu johtui pääosin kauran kulutuksen kasvusta.

Maitoa juotiin yhä vähemmän

Maidon kulutus väheni noin viisi prosenttia edellisvuodesta. Samoin kävi myös vuonna 2018. Kaikkiaan maitoa juotiin viime vuonna suomalaista kohti noin 102 litraa. Rasvattoman maidon kulutus väheni melkein kahdeksan, kevytmaidon noin neljä prosenttia ja täysmaidon yhden prosentin verran.

Keskimäärin maitotuotteiden kulutus joko laski hieman tai pysyi ennallaan. Piimän, jogurtin, viilin ja kerman kulutus väheni muutaman prosentin. Muiden maitopohjaisten tuoretuotteiden, kuten maustettujen rahkojen, kulutus kasvoi. Nestemäisiä maitotuotteita käytettiin vuonna 2019 kaikkiaan 148 kiloa henkeä kohti eli noin neljä prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Kauran kokonaiskulutus kasvoi viime vuonna noin kaksi kiloa suomalaista kohti eli lähes 30 prosenttia. Arkistokuva.
Kauran kokonaiskulutus kasvoi viime vuonna noin kaksi kiloa suomalaista kohti eli lähes 30 prosenttia. Arkistokuva.
Kuva: Pekka Peura

Kalaa ja kananmunia syötiin entiseen tapaan

Kalan ja kananmunien kokonaiskulutuksessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia moneen vuoteen. Kalan kokonaiskulutus pysyi 14,9 kilossa henkeä kohti, joskin kalasäilykkeitä kulutettiin hieman edellisvuotta enemmän. Kananmunien kokonaiskulutus oli noin 12 kiloa.

Tuoreita hedelmiä kulutettiin noin 59 kiloa henkeä kohti. Sitrushedelmien kulutus kasvoi hieman edellisvuodesta, kun taas muiden tuoreiden hedelmien kulutus laski hieman.

Vihannesten kulutus kasvoi edellisestä vuodesta. Tuoreita vihanneksia käytettiin arviolta 66 kiloa henkeä kohti, mutta määrä sisältää myös mahdollisen hävikin.

Elintarvikkeiden kulutusmäärät perustuvat Luken ravintotasetilastoon, joka on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta.

Ilmoita asiavirheestä