Venäjä ja Yhdysvallat kävivät kesäkuun lopulla Suomessa epävirallisia neuvotteluita Ukrainan tilanteesta. Maiden edustajat tapasivat Loviisan ja Kotkan edustalla sijaitsevalla Boistön saarella.
Ulkoministeriön mukaan tapaaminen pidettiin salaisena neuvottelujen osapuolten pyynnöstä.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoo, että Boistön neuvottelu on ainoa Suomessa kesällä järjestetty tapaaminen Venäjän ja USA:n välillä liittyen Ukrainaan. Neuvottelijoilla ei ollut virallista asemaa.
Neuvotteluista kertoi ensimmäisenä venäläislehti Kommersant, jota yhdysvaltalaislehti The Atlantic lainasi.
Suomen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen vahvisti tiedon neuvotteluista ensimmäisenä Suomessa kertoneelle MTV:lle. Ulkoministeriö vahvisti tiedon neuvotteluista myöhemmin STT:lle.
Entinen luotsisaari
Boistön luotsisaari on ollut ympärivuotisessa kokouskäytössä vuodesta 2010. Saaren vuotuinen vierasmäärä on useita satoja, kertoi Boistön myyntineuvottelija Kimmo Hytönen.
Entisen valtion saaren omistaa nykyisin Juha Nurmisen omistama yritys.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan presidentti Petro Poroshenko neuvottelevat parhaillaan Ukrainan tilanteesta Minskissä.
Elokuun puolivälissä Suomen presidentti Sauli Niinistö kävi ensin Venäjällä tapaamassa Putinia. Sieltä Niinistö jatkoi Ukrainaan, jossa hän tapasi Poroshenkon.