Vaatesuunnittelu: Tytti Ala­pie­ti suun­nit­te­lee Pi­ki­saa­res­sa ui­ma­pu­ku­ja ja muita vaat­tei­ta

Uimavedet: Katso Kalevan ui­ma­ran­ta­ko­nees­ta, kuinka puhdas vesi lä­hi­ran­nal­la­si on

Kolumni

Suomen piti valita pirun ja bel­se­bu­bin väliltä

Minulla ei ole mitään ennakkoluuloja Nliittoa ja Venäjää kohtaan Mutta jos me tämän valtakunnan intressipiiriin jäämme, on se meille kuolema. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä." Näin järkeili monien mielestä liiaksikin venäläisten tavoitteita ymmärtänyt J. K. Paasikivi silloiselle pääministerille Risto Rytille syksyllä 1940.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori.

Minulla ei ole mitään ennakkoluuloja Nliittoa ja Venäjää kohtaan… Mutta jos me tämän valtakunnan intressipiiriin jäämme, on se meille kuolema. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä." Näin järkeili monien mielestä liiaksikin venäläisten tavoitteita ymmärtänyt J. K. Paasikivi silloiselle pääministerille Risto Rytille syksyllä 1940.

Paasikiven tilannearvio avaa yhden näkökulman keskusteluun Suomen sodanaikaisista suhteista Hitlerin Saksaan. Paasikiven lauselmalla ei ole tietenkään todistusarvoa väittelyssä, joka koskee Suomen ja Saksan liittolaisuutta. Sitäkin enemmän Paasikiven ajatuskulku kuvastaa ahdistavaa asetelmaa, jossa Suomi talvisodan jälkeen joutui tekemään valintojaan.

Valittavana ei ikävä kyllä ollut hyviä ja huonoja vaihtoehtoja, vaan pelkästään huonoja.

Mieluiten Suomi olisi tietysti alkujaankin pysynyt irti sodasta, ja kun puolta oli pakko valita, liittolaisia olisi otettu demokraattisista länsimaista.

Länteen Suomi suuntasi sekä ennen talvisotaa että sen jälkeen. Vaikutusvaltaisten suomalaisten länsimielisyys oli siinä määrin vahvaa, että Berliinissä puhuttiin liberaalin Risto Rytin ja häntä lähellä olleiden metsäteollisuuspatruunoiden "englantilaisesta sairaudesta".

Tämä "die englische Krankheit" oli syynä muun muassa siihen, ettei suurten metsäfirmojen poliittinen edusmies Axel Solitander kelvannut keväällä 1940 enää Saksan kanssa kauppaneuvotteluja käyvään Suomen kauppavaltuuskuntaan. Saksa ei aloittanut Suomelle elintärkeitä neuvotteluja ennen kuin Solitander oli syrjäytetty valtuuskunnasta. Berliinistä talvisodan aikana raportoinut Mäntän paperitehtailija R. Erik Serlachius puolestaan totesi, ettei hän tuntenut ainuttakaan vientiteollisuuden "todella korkeaa herraa", joka olisi riittävän saksalaisystävällinen voidakseen tunnustella suhteiden parantamista Hitlerin valtakuntaan.

Berliiniä oli kuitenkin lähestyttävä. Mutta niin ei tehty siksi, että Hitleristä olisi pidetty tai natsi-Saksan linjaa ihailtu. Kesällä 1940 Suomi oli yksinkertaisesti niin pahassa loukussa, että melkein mihin tahansa edes oljenkortta muistuttavaan oli koetettava turvautua.

Ensinnäkin Suomi oli saarrettu taloudellisesti Itämeren perukkaan. Saksan valloitettua keväällä 1940 Tanskan ja Norjan yhteydet Suomesta länteen tukkeutuivat. Samalla Narvik, josta oli kaavailtu ulkomaankaupan henkireikää ja parhaimmillaan myös sotilaallista yhteyttä länsivaltoihin luovaa tukikohtaa, putosi pois pelistä. Valtion ja suurteollisuuden yhdessä avaama Jäämeren kuljetusreitti Petsamon kautta ulkomaailmaan oli vain hätäapua, eivätkä yhteydet Ruotsiin riittäneet ratkaisemaan Suomen pahenevia huolto-ongelmia.

Toisaalta Moskovan rauhan voittajavaltio Neuvostoliitto painosti vaikutuspiiriinsä joutunutta pikkuvaltiota. Suomalaisilla ei voinut olla tältä suunnalta odotettavissa kuin kuolemansyleily. Vankileirien saaristot, miljoonien ihmisten likvidoinnit ja koko Stalinin julma diktatuuri tunnettiin aivan liian hyvin. Tähän ei tarvittu edes ryssänvihaista propagandaa, jota toki oli myös yllin kyllin tarjolla.

Suomalaisille mieluinen Yhdysvallat oli puolestaan aivan liian kaukana ja aivan liian haluton puuttumaan tuossa vaiheessa Euroopan asioihin.

Saksan, Neuvostoliiton ja Englannin painostuksen alla omaa selviytymisreittiään etsivä Ruotsi oli taas aivan liian pieni Suomen pelastajaksi. Kun Moskova omien etujensakin kannalta kai lyhytnäköisyyttään torjui Suomen ja Ruotsin sotilaallisen liiton, ainut epävarma mahdollisuus sodan ulkopuolella pysymiselle sulkeutui.

Ranska oli jo Saksan nujertama, eikä omaa sotaansa käynyt Englanti kyennyt eikä intressiensä vuoksi halunnut auttaa Suomea. Lontoossa näet arvailtiin Suomen sijaintinsa takia ennemmin tai myöhemmin putoavan väistämättä joko vihollisensa Saksan tai yhtä epäilyttävän Neuvostoliiton syliin.

Britit eivät kuljetusreittien katkeamisen takia voineet ostaa suomalaisten tuotteita eivätkä halunneet tuoda Suomeen sen kipeästi tarvitsemia tarvikkeita, joiden pelättiin suomalaisten omasta tahdosta riippumatta lankeavan saksalaisten tai venäläisten hyväksi.

Vaikka Lontoossa hyvin ymmärrettiin Suomen ankea asema ja tunnettiin myötätuntoa englantilaismielisiä suomalaisia kohtaan, Englanti ei voinut strategisista syistä myöskään sallia Suomen huollolle elintärkeiden kauppayhteyksien vahvistumista Saksaankaan. Brittien suunnitelmissa väläyteltiin kesällä 1940 jopa mahdollisuutta tuhota kommandoiskuin suomalaisia kaivoksia molybdeenin, kuparin ja nikkelin toimitusten estämiseksi Saksalle.

Sodan armoton logiikka paljastui näissäkin yhteyksissä: brittien oli pakko harkita suomalaiskohteiden tuhoamista, vaikka tiesivät suomalaiset ystävikseen ja vaikka käsittivät, ettei Suomella hengissä pysyäkseen muita vaihtoehtoja enää ollut kuin Itämerta hallitseva Saksa taloudellisine voimavaroineen ja Neuvostoliitolle vastavoimaa tarjoavine sotamahteineen.

Vetäytymistä rauhalliseen puolueettomuuteen ei yksikään suurvalta siis Suomelle sallinut.

Kun Suomi lähestyi tässä tilanteessa Saksaa, se ei todellakaan tehnyt sitä poliittisten sympatioiden vuoksi. Hitlerin Saksa ja natsit eivät olleet laajalti suomalaisten suosiossa. Mutta kytkös Saksaan lupasi silti edes pienen eloonjäämismahdollisuuden.

Se ei ollut paljon. Paasikiven ja riittävän monen muunkin mielestä se oli silti tuhat kertaa enemmän kuin mitä toinen jo lähellä toteutumista ollut vaihtoehto - Stalinille alistuminen - uhkasi tarjota.

Suomen oli pakko valita lähellä olevan pirun ja kaukaisemman belsebubin väliltä ja toivottava, että pahan voimat lopulta tuhoavat toisensa.