Suomen kaunein fes­ti­vaa­li on mai­nos­lau­seen­sa ar­voi­nen

Otsikon sanoin Koiteli Elää -tapahtuma mainosti itseään. Eikä suotta. Koiteli oli mitä parhain paikka festivaalin järjestämiseksi.

-
Kuva: Miia-Noora Alajoki

Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.

Koiteli Elää 18.8.2018

Otsikon sanoin Koiteli Elää -tapahtuma mainosti itseään. Eikä suotta. Koiteli oli mitä parhain paikka festivaalin järjestämiseksi. Paikalla oli runsaasti kuulijoita, jotka puikkelehtivat tasaisena virtana saaren ja mantereen välillä. Vesa-Matti Loiri veti oman settinsä tutulla arvokkuudella ja ammattitaidolla. Lyhyen haastattelukierroksen tehtyäni yllätyin, että parikymppiset olivat tulleet kuuntelemaan juuri varta vasten Veskua.

Kolme lavaa tarjosivat musiikkia moneen makuun. Itselleni aikaisemmin tuntematon Nordic View tarjosi yllättävän musiikkinautinnon. Keikka oli suurimaksi osaksi jazz-henkistä, mistä yleisö tuntui nauttivan kovasti. Lavan edusta oli varustettu sohvilla ja maassa oli matot. Ihan kuin olisit ollut omassa olohuoneessasi kuuntelemassa.

Iltaa oli vielä pitkästi edessä, joten musiikin kuuntelun ohessa oli hyvä käydä väillä syömässä. Tarjolla oleva ruoka oli hyvää ja järjestelyt olivat varsin onnistuneet. Jonot olivat varsin maltilliset. Olisin toivonut ruokailumahdollisuutta myös saaren puolelle, tästä kuulin kommentteja myös muilta kuulijoilta.

Ismo Alanko, Ellinoora ja Tuohimaa vetivät lavan edustan täyteen innokkaita kuulijoita. Ismo Alanko heitti keikkansa yksin. Tarjolla oli niin uutta kuin vanhempaakin Ismon tuotantoa. Kuulijakunta näytti huomattavasti varttuneemmalta verrattuna Veskun keikkaan. Ellinooran ja Tuohimaan biisit menivät mukavasti jalan alle ja väki jammasi antaumuksella. Musiikki oli korvia huumaavaa, joten päätin, että seuraavalle festarille otan musiikkitulpat korviini.

Koiteli näytti illan pimetessä upealta. Kosken ollessa nyt varsin kuiva kiville asetetut tuikut tekivät näkymästä mahtavan. Tuohimaan viimeisen biisin saattelemana ihastelin maisemaa ja suuntasin kohti parkkipaikalla odottavaa festari-onnikkaa.