Suomen johto tuo­mit­si Man­ches­te­rin iskun

Suomen poliittinen johto on tuominnut Manchesterissa maanantai-iltana tehdyn terrori-iskun.

Suomen poliittinen johto on tuominnut Manchesterissa maanantai-iltana tehdyn terrori-iskun. Presidentti Sauli Niinistön mukaan terrori-isku nuoria täynnä olevalle konserttipaikalle kertoo häikäilemättömästä epäinhimillisyydestä.

–  Otan kaikkien suomalaisten puolesta osaa uhrien omaisten ja läheisten suruun. Suomi tuomitsee kaiken terrorismin jyrkästi, Niinistö sanoi tiedotteessa.

Samoilla linjoilla oli pääministeri Juha Sipilä (kesk.), joka myös kertoi järkyttyneensä hyökkäyksestä. Sipilä esitti suruvalittelut koko hallituksen puolesta.

–  Iskun tavoitteena oli surmata mahdollisimman paljon ihmisiä. Paikalla oli paljon lapsia ja nuoria, mikä tekee iskusta erityisen hirvittävän, Sipilä arvioi tiedotteessa.

–  Ajatuksemme ovat nyt Manchesterissa ja Britanniassa, Sipilä jatkoi.

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) puolestaan kommentoi ministeriön Twitter-tilillä, että Manchesterin isku oli "raukkamainen hyökkäys viattomia lapsia ja kaikkia meitä vastaan".

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä