
Suomalaisia ei enää ole kateissa Thaimaan Phuketissa hyökyaallon jäljiltä, kerrotaan ulkoministeriöstä. Aiemmin päivällä oli epäilty muutaman suomalaisen kadonneen.
Malesiassa suomalaisilla ei suurlähetystön tietojen mukaan ole hätää.
Malediiveilla suomalaisseurue oli vuokrannut aluksen. Ulkoministeriön mukaan seurue on turvassa.
Suomen Bangkokin-suurlähetystön karkean arvion mukaan suomalaisia on aallon iskemän Thaimaan länsirannikon alueella noin 2 000.
Tiettävästi yksikään suomalainen ei ole kuollut, loukkaantunut tai kadonnut. Kaikkiin heistä ei kuitenkaan ole vielä saatu yhteyttä.
Phuketista kotiin paluuta odottavat runsaat 200 matkustajaa noudetaan heti, kun saaren lentokenttä avataan liikenteelle.
Suomalaisten lomalentoja Aasian hyökyaaltoalueelle perutaan parhaillaan. Matkan varanneet saavat rahansa takaisin tai he voivat vaihtaa matkansa toiseen kohteeseen.
Finnair harkitsee matkanjärjestäjien ja ulkoministeriöiden virkamiesten kanssa, miten hyökyaallot vaikuttavat lentoihin. Sunnuntain kaksi vuoroa lähti normaalisti Bangkokiin.
Lomareittilentoa Islamabadin kautta Phuketiin harkittiin, lennetäänkö se Bangkokiin vai tyhjänä Phuketiin jos kenttä on auki ja haetaan matkustajat pois.
Erillisiä evakuointilentoja Finnair ei Phuketiin järjestä, mutta tulevat lomalennot mennään todennäköisesti tyhjillä koneilla ja haetaan suomalaiset kotiin. Tiistai-illan lomareittilentoa Sri Lankaan harkitaan eri tahojen kesken.
"Asiakkaat on viety turvaan korkeampiin paikkoihin", Salama kertoo. Useimmat hotellit sijaitsevat rannalla, joten ne ovat alttiita mahdollisilla jälkiaalloille. Näin kertoo Aurinkomatkojejn kaupallinen johtaja Jukka Salama.
Tuhot Sri Lankassa ovat pahemmat kuin Thaimaassa. Rannalla sijaitsevat hotellit ovat Salaman mukaan vaurioituneet, niihin on tullut mutaa ja ne kärsivät sähkökatkoksista. Tuhoalueilla niin kännykkä- kuin lankaliittymät ovat osittain vaurioituneet. Aurinkomatkoilla on ollut vaikeuksia saada yhteyksiä omiin työntekijöihinsä alueella.
Salaman mukaan lennot Sri Lankaan on toistaiseksi keskeytetty. Sri Lankaan on tarkoitus lähettää tyhjä kone ja tuoda asiakkaat kotiin.
Thaimaan viranomaiset puolestaan harkitsevat matkailukieltoa kolmeen eteläiseen maakuntaan, joihin suomalaisten suosikkikohde Phuket kuuluu.
Salaman mukana suomalaismatkailijat pyritään kotiuttamaan mahdollisimman pian. Sunnuntaiaamuksi Phuketiin lentänyt 224 matkailijan kone ohjattiin Bangkokiin, koska Phuketin lentokenttä oli suljettu. Vastavasti Phuketista eivät turistit päässeet sunnuntaina paluulennolle.
Salaman mukaan parhaillaan mietitään, tuodaanko Phuketiin aikoneet takaisin kotiin vai etsitäänkö heille uusi matkakohde.
Salaman mukaan Aurinkomatkojen asiakkaat ovat eri puolilta Suomea. Tässä vaiheessa hän ei osannut kertoa, moniko heistä on Pohjois-Suomesta.
Salama muistuttaa, että Thaimaan kohteista suosittu Manner-Thaimaan alue, kuten Pattaya ovat säästyneet vahingoilta kokonaan.
Helsinkiläinen Pasi Mieho heräsi sunnuntaina aamukahdeksalta Thaimaan Phuketin lähistöllä Karon Beachillä hyökyaallon tärinään. Hyökyaalto tärisytti hotellihuoneen sänkyä. Varsinainen hyökyaalto Mieholta jäi näkemättä. Miehon asuttama hotelli on noin 150 metrin päässä rannasta.
Hotelli säilyi Miehon mukaan vaurioilta, mutta rantabulevardi on tuhoutunut täysin. 300-400 metrin matkalla lojuu skoottereita, mopedeja ja muuta rojua.
Miehon mukaan alue säilyi tuholta, sillä se sijaitsee vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Phuketista.
Miehon mukana hotellin noin sadalla suomalaisella ei ole hätää, sen sijaan Phuketissa hotelleja on evakuoitu ja tuhot siellä ovat suuret. Mieho on seurannut tapahtumien kulkua lähinnä BBC:n kanavalta.
"Ranta on nyt suljettu ja pari hotellin uima-allasta", Mieho kertoo jälkijäristystä odotellessa.
Miehon mukaan elämä rantalomakohteessa jatkuu ennallaan. "Lähinnä tässä mietitään, minne mennään syömään", hän toteaa.
Laajamittainen katastrofi
Tiedot hyökyaaltojen vaatimista uhreista Aasiassa vaihtelevat edelleen suuresti. Aamupäivän mittaan selvisi kuitenkin, että kyseessä on laajamittainen katastrofi.
Suurinta tuhoa maanjäristyksestä alkunsa saanut hyökyaalto eli tsunami aiheutti Sri Lankassa, missä hätätilahallinto ilmoitti yli 500 ihmisen kuolleen.
Intiassa kuolonuhrien määräksi ilmoitettiin 150-250 eri lähteistä riippuen. Lisäksi Andhra Pradeshin osavaltion hallituksen edustaja sanoi, että 400 kalastajan uskotaan kadonneen merellä.
Indonesiassa on viranomaisten mukaan kuollut ainakin sata ihmistä.
Thaimaan länsirannikolla hyökyaalto on surmannut viitisenkymmentä ihmistä. Lisäksi yli sata Thaimaassa sukellusmatkalla ollutta matkailijaa on kateissa maan rannikolle iskeneen hyökyaallon jäljiltä. Suurin osa heistä oli lähtenyt sukellusmatkalle eteläisestä Trangin kaupungista.
Satoja suomalaisia
Tuhoisan hyökyaallon iskemillä alueilla on satoja suomalaisia lomailijoita. Suomalaisia on Thaimaan Phuketissa, Sri Lankassa ja myös Malediiveilla.
Phuketista kotiin paluuta odottavat runsaat 200 matkustajaa noudetaan heti, kun saaren lentokenttä avataan liikenteelle.
Osastosihteeri Kari Lehtonen ulkoministeriöstä kertoi, että ministeriö on parhaillaan keräämässä tietoa alueella olevien suomalaisten kohtalosta. Ulkoasiainneuvos Mikko Pyhälä sanoi, että ainakin kaikki 11 Sri Lankan itärannikolla onnettomuusalueella palvelevaa suomalaista aselepotarkkailijaa ovat kunnossa.