Elämme Suomessa niukkuuden aikaa, ja sama koskee myös urheilua. Raha on tiukassa. Joukkuelajeissa menestys on ollut loistavaa, kori- ja jalkapallo ovat ottaneet suuren harppauksen kansainvälisellä tasolla.
Yleisurheilussa suunta on aivan toisenlainen. Keihäs, meidän mitalivarma laji, on syvässä kuopassa. Nyt olisi jo aika urheilurahoitusta pohtivien tahojen miettiä, että miten verorahoja käytetään ja ketkä niitä käyttävät.
Keihään entiset konkarit arvostelevat nykyistä valmennusjohtoa ja tapaa miten asioita valmennuksessa hoidetaan. Usea heistä on sitä mieltä, että pitäisi palata hieman valmennuksen juurille ja jättää tietokoneiden katselu vähemmälle, sekä treenata enemmän urheilijaa ja hänen tekniikkaansa.
Urheilijoiden omavastuuta pitäisi myös kisoihin lähtiessä lisätä. Nyt paljastui, että korkeushyppääjällä oli jo keväällä luunsiru irti nilkasta, mutta Japaniin piti matkustaa se kertomaan. Tilalle olisi ollut laittaa todella hyvä nuori urheilijatar.
Olkapäävammoja, sairastelua ja vaikka mitä keuhkopöpöä on liian usealla suomalaisurheilijalla.
Joukkueeseen pääsee liian helposti. Kokeneita entisiä urheilijoita, joilla on suurkisamenestystä takana, pitäisi palkata valmentamaan ja lopettaa hyvä veli -systeemi. Jos tuollaisia asioita kuin korkeushypyssä paljastunut tapahtuu, pitäisi urheilijan itse maksaa matka ja majoitus kisan jälkeen. Oikea urheilija lähtee kisoihin voittamaan, ei nauttimaan.
Suomalaiset pitävät vain rehdistä kilpailusta. Ihan sama minkämaalainen voittaa, kunhan kilpailu on rehtiä eikä voittaja ole Ruotsista. Häviäjän selittelyt jälkeenpäin, että on sairastellut ja on vammoja, eivät ole rehdin suomalaisen urheilijan imagoon sopivia.
Mauri Moilanen
Oulu