Yksikään hanke ei ole edennyt alkua pitemmälle, vaikka Venäjän Karjalassa on tehty eriasteisia päätöksiä noin 30:sta luonnonsuojeluhankkeesta vuonna 1997 aloitetun yhteistyöohjelman aikana.
Ohjelma on vain yksi osa Suomen ja Venäjän ainakin pari vuosikymmentä kestäneen luonnonsuojeluyhteistyön monimuotoisissa vaiheissa, mutta kertoo tyhjentävästi alalla viime aikoina koetuista vaikeuksista.
Luoteis-Venäjällä on paitsi paljon muitakin vireillä olevia rauhoitushankkeita, myös laajasti jo suojelussa olevia alueita. Suomen ja Venäjän yhteistyön tuloksistakin on sentään aiempaa näyttöä. Niihin kuuluu Kuhmon kohdalla oleva, rajan molemmille puolille ulottuvan ystävyyden puisto. Ympäristöministeriön Helsingissä järjestämässä suojelun yhteistyöseminaarissa todettiin Luoteis-Venäjältä löytyvän yli kymmenen miljoonaa hehtaaria suojelualueita. Asian huono puoli on, että rauhoitetut alueet edustavat erittäin puutteellisesti alueen eri luontotyyppejä.
Euroopan viimeisten, korvaamattomiksi arvioitujen taigametsien jäänteiden säilyminen on kovin epävarmaa. Se on Barentsin alueen ja laajemminkin koko Euroopan suuria luonnonsuojelullisia haasteita.
Kaikkineen ympäristöyhteistyöhön on lastattu mittavia haaveita, ehkä suurimpana tavoitteena Barentsinmereltä läpi Fennoskandian aina Suomenlahdelle ulottuva suojelualueiden nauha, vihreä vyöhyke. Venäläiset myönsivät seminaarissa, että sellaisten tavoitteiden toteuttaminen on työlästä. Hankkeeseen ei ole irrotettavissa rahaa eikä ammattitaitoista työvoimaa.
Muutenkin kangertelevaa suojelutyötä rasittaa se, että Venäjän federaation virkamiehet eivät Vodlajärven kanallispuiston johtajan Oleg Tshervjakovin mukaan ymmärrä luonnonsuojelun merkitystä. Puustoa, olkoon se sitten vaikka aarniometsää, tarkastellaan vain metsätaloudellisin perustein. Esimerkiksi onnistuneen luonnonsuojelun tuomaa matkailullista hyötyä ei oteta lainkaan huomioon.
Asennoitumisen jäljet näkyvät. Vielä pari vuosikymmentä sitten Suomen ja Venäjän raja erottui satelliittikuvissa selvästi siksi, että Suomessa näkyi suuria hakkuualueita, Venäjän Karjalassa suuria salomaita. Nyt sikäläiset metsät ovat harventuneet ja kuvissa näkyy laajoja aukkohakkuita. Niissä ovat häärineet myös suomalaiset yhtiöt, eikä asiassa sinällään olisikaan vikaa, jos samalla huolehdittaisiin riittävästä suojelusta. Nyt on kuitenkin käymässä päinvastoin niin, että suojelualueita kutistetaan hakkuiden tieltä.
Venäjän metsäpolitiikkaan on kyllä kaavailtu muutoksia niin, että pyöreälle puulle rätkäistäisiin tuntuva tulli. Aikeella ei kuitenkaan tähdätä edes vähäisessä määrin metsäluonnon rauhoittamiseen. Sillä aiotaan turvata maan omalle puunjalostusteollisuudelle edullista raaka-ainetta.
paakirjoitus@kaleva.fi