Ne olivat aikoja, kun mainos ensimmäisen kerran kertoi, kuinka "Amarit sen tekevät" ja kun torniolaisen sukkahousutehtaan 1 200 tyttöä tekivät ne Amarit ja Norlynit. Torniossa on yhä sukkahousutehdas, mutta liki yhdeksän tyttöä kymmenestä on joutunut lähtemään kilometritehtaalle.
Ylitorniolaisen Alli Maansaaren piti 34 vuotta sitten mennä vuodeksi Ruotsiin huonekalukankaita kutomaan, ennen kuin ikänsä puolesta kelpasi Suomeen töihin. Kun 18 ikävuotta napsahtivat neidolla täyteen, hän muutti Tornioon, jossa tehtiin ympäripyöreitä päiviä suomalaisen naisen hyvinvoinnin eteen. Urakalla kudottiin, saumattiin, värjättiin sukkia ja sukkahousuja sulostuttamaan sääriä, kirvoittamaan ilmoille ihastuksen vihellyksiä. Mainokset osasivat jo luoda toivoa ja epätoivoa.
Kultaisina vuosina 1970-luvulla Torniossa tehtiin yli 30 miljoonaa sukkahousuparia vuodessa. Nyt niitä valmistuu parillasadalla neulomakoneella 10 miljoonaa, mutta tekijöitä on vain rippeet huippuajoista. Tuotannon kansainvälisestä uusjaosta kertoo, että tehdas on pohjoismaiden ainoa eikä samanlaista löydy edes Alppien pohjoispuolelta.
Jälkikäteen on tuntunut, että silloin hyvinä aikoina kaikki halukkaat pääsivät tehtaaseen töihin. Kuin kerrankin olisivat olleet oikeat työntekijöiden markkinat. Kömpelöintäkään ei reputettu näppäryystestissä, jossa tikkuja piti siirrellä asentoon jos toiseenkin kellokallen hönkiessä niskassa. Salin puolella oli ensin hanttihommajakso ja sen jälkeen lyhyesti neuvottiin se työvaihe, jonka ääreen oli asettuminen.
Saumaajana 33 vuotta
Siitä Alli Maansaari aloitti nyt 33 vuotta kestäneen työputkensa saumaajana. Nyt hän hoitaa konetta, jolla hän saumaa kahdessa tunnissa saman verran, mihin hän käsisaumaajana tarvitsi koko 8-tuntisen työpäivän.
Asiaan kuului, että omistaja, Eero Häkli, kiersi tehtaallaan ja puhalsi väkeensä me-henkeä. Häntä saattoi vaikka hihasta nykäistä, jos oli asiaa ja jos uskalsi. Nyttemmin rahan liikkeet ovat olleet niin nopeita, ettei lattiatasolla edes ryhdytä muistelemaan tehtaan omistuspohjaa. Pääomistajat ovat jossakin, osin ulkomailla asti, rahastoja ja sen sellaisia. Jos tarve tulee, nimet löytyvät mapista kirjahyllystä, mutta tarvetta ei tule. Näiden kasvottomien taustahaamujen kanssa ei neuvotella työoloista, ei mistään. Kun jotain tapahtuu, jostain - kuin tyhjästä - tipahtelevat tiedotteet. Omistajavaihdokset luetaan ja kuullaan uutisista.
Norlynille kutojaksi tuli 1970-luvulla myös mies Ylitornion Mellakoskelta, Mikko Koivisto. Siihen maailman aikaan kutojat yleensäkin olivat miehiä. Koneet olivat välillä omapäisiä ja vaativat huoltoa. Ei niiden pariin passannut naisia päästää.
Sitten se tavallinen, mutta aina niin uusi ja ainutkertainen tarina, ja Alli ja Mikko ryhtyivät katselemaan yhteistä asentopaikkaa. Sormukset vaihdettiin ja Alli jatkoi sukkahousujen saumaamista Koivistona. Ensimmäisen talonsa nuori pari rakensi, kun olivat 25-vuotiaita. Kaikki sukkatehtaalaiset eivät Tornionjoen rantamaisemiin aikoneetkaan juurtua. Elämäänsä etsiviä neitokaisia kävi kokeilemassa työntekoa samalla lailla kuin jotkut Norjan kalatehtailla. Kun se oli nähty, oli uuden vuoro. Tiedä, mikä jossakin odottaa, mutta ihan varmasti jokin parempi.
Elämä langan varaan
Koivistot kuitenkin tekivät pitkän tähtäimen suunnitelman, rakensivat elämänsä kreppilangan, denierien, polyamidilangan ja lycran varaan. Kasvattivat maailmalle kaksi lasta, pojan ja tytön, ja rakensivat viitisentoista vuotta sitten uuden talon entistä maalaisempaan maisemaan. "Mie olen aina sanonut, että jos ihminen oikein tosissaan jotakin haluaa, se saapi sen. Jos ei aivan kauheita toivo", Alli Koivisto luotaa erästä ohjenuoraansa. Ylläkselle he ovat juuri rakentaneet mökin, mikä on Alli Koiviston mielestä "tällaisille tienesteille aika hyvä saavutus".
Yksi lista mökkiin on vielä laittamatta, eikä sillä niin kiire. Muutenhan työ loppuu ja pitää keksiä uutta. Aviopari on yleensäkin tykännyt tehdä rakennushommia yhdessä ja vaimo on mielestään aika hyvä hanslankari. Muutenkin hän tykkää kunnon töistä, hevosen hommista, jotka vääntävät paikatkin kuntoon seisomatyön jälkeen. Perheen erikoisuus on vaimovetoinen aura, jolla Alli Koivisto viimeksi istutti sisarensa kanssa siemenet äidin perunamaahan. Mutta ei hän ole ollutkaan niska- ja hartiakipujen vuoksi päivääkään sairaslomalla.
Viisikymppiä on ihan hyvä ikä vilkaista edes pikkuisen olan yli. Ovatko haaveet toteutuneet, onko onnen pipanapussissa vielä sisältöä? Onko työ jättänyt voimia elämiseen vai onko se ollut liki tappava ase?
Näitä asioita ovat luodanneet myös Koivistot.
"Kyllä mie aina Mikoltakin kysyn, että oletko sie onnellinen ja kyllä se on", Alli Koivisto nauraa heläyttää. "Ja mihin muualle töihin olisi päässyt kansakoulupohjalla? Kauppaan tai siivoojaksi. Ja onhan se vähän kiinni luonteestakin, miten työnsä ottaa. Jos töihin meno on oikein vastenmielistä, niin kyllä siinä vaivojakin tulee."
Ystävät vähenevät
Omistajavaihdosten ja markkinoiden myllytyksessä myös Alli Koiviston vierellä on kato käynyt. Omassa työyhteisössä on vain kolme muuta yhtä aikaa taloon tullutta. Pöytään on ladottu lopputilejä ja eläkkeelle on jouduttu lähtemään vaivojen vuoksi ennen aikojaan. Saumaamosta Alli Koivisto muistaa vain yhden, joka on jaksanut normaaliin eläkeikään asti, vaikka kaukaa katsoen sukkahousujen teko on siistiä ja kevyttä sisätyötä, jos mikä. Ennen muuta kuitenkin vuodesta toiseen itseään pikkutarkasti toistavaa ja samoja lihaksia rasittavaa.
Lopputilit ovat tärvelleet kaveruus- ja ystävyyssuhteita, kuten kaikilla työpaikoilla samassa tilanteessa.
"Kuulla on saanut, että hyvät joutuvat lähtemään ja meikäläinen, joka on huono, on saanut jäädä. Kun on vuosikymmeniä oltu työkavereita, se on raskas paikka." Tilannetta ei ole helpottanut aviomiehen toimiminen tehtaan pääluottamusmiehenä. On jopa annettu ymmärtää, että hän nostaisi ja laskisi peukaloaan työnantajan selän takana, kun lähtijöitä valkataan. Elokuussa lähtivät loput viimeksi vähennettyjen 35 työntekijän joukosta. Samaan aikaa yhtiö lisäsi tuotantoaan Virossa.
Torniossa kuitenkin valmistetaan eri nimillä yli puolet Suomen sukkahousuista. Omia tuotemerkkejä ovat Norlyn ja Amar sekä ruotsalaislähtöinen Vogue ja norjalainen Elisabeth. Vogue luokitellaan parhaimmaksi ja se on kallein. Norlyneita tuotannosta on 40 prosenttia.
Ainakin ensi vuosi näyttää tilausten valossa hyvältä. "Kun vielä saisi neljä vuotta", Alli Koivisto huokaa. "Että olisi mahdollisuus päästä putkeen."