Lohenpyrstöpuisto
ja Kiikelin puisto avattiin viime viikolla virallisesti käyttöönsä. Käytetty niitä on toki aiemminkin. Moni on varmaan jo huomannut, että puistot liittyvät mukavasti keskeisen kaupungin osaksi, ainakin näin kesällä.
Kaksi puistoa ovat erilaisia. Lohenpyrstö on ainakin nykytilassaan pienine puineen enemmän aukio kuin puisto. Kiikeli taas on ranta-alueineen jo näin taipaleensa alussa rehevää veteen liittyvää puistoa.
Molempien puistojen rakenteet ja kasvillisuuden on suunnitellut VSU Arkkitehtuuri- ja vihersuunnittelu Oy ja siellä suunnitteluhortonomi Tommi Heinonen ja rakennusarkkitehti Outi Palosaari.
Otin ja kävelin puistoissa aloittaen Aleksanterinkadulta. Siltä lähtevä Tervaraitti johtaa suoraan Lohenpyrstönpuistoon, joka nykytilassaan muistuttaa puistoa enemmän aukiota, jota rakennukset rajaavat.
Rakennusten vierillä kiveystä kiertää nurmimatto, johon on tehty istutuksia. Kivetyllä aukiolla on vain kiveyksen läpi tulevia puita. Lehvästö on hyvä kontrasti kivelle ja kivetystä osasta voi odottaa muodostavan mukavaa kesäistä ulkotilaa, kunhan puut vähän kasvavat.
Aukiota seinien vierillä kiertävä nurmikko tuntuu ratkaisuna puolivillaiselta. Se tekee kokonaisuutta hahmottomaksi ja vesittää kiveyksen tunnelmaa. Nurmikkoa olisikin voinut keskittää vain osaan rakennusten seinustoista.
Kiitosta ansaitsee yleiskonsepti, jossa ympäristö rakennetaan ja viimeistellään loppuun asti. Onnistunut on myös pieni vesilammikko keskellä nousevaa kiveystä.
Maanpinnan muotoilu on ehkä vähän liioiteltua ja Meritullinraitin laidan kivimuurit rajaavat aukiota tarpeettoman tuntuisella tavalla. Ohikävelijä ei aukiolle näe. Muurit ovat lisäksi aika luotaantyöntävät teräsverkkoineen ja kivilouheineen.
Enemmän kuin aukion osien toisistaan erotteluun, muureja (ehkä erimateriaalisia) olisi voinut käyttää rajaamaan pihoja aukiosta, kuten yhdellä kohtaa on tehtykin.
Lohenpyrstöpuistoon on syntynyt julkinen leima, joka mahdollistaa sen käytön kaikille kaupunkilaisille. Se on hyvä. Pitää vain toivoa, ettei se vähennä asukkaiden intoa käyttää aukiotaan.
Kiikeliin siirryttäessä mennään puolijulkista tunnelmaa omaavan kadunpätkän kautta. Asukkaiden pihat rönsyävät väylän laidoilla - yksityistä ja julkista sekoittava tunnelma on kodikaskin.
Sillasta yli ja sama jatkuu saarellakin. Etenkin siellä ohikulkija saattaa tuntea olonsa vaivaantuneeksi, niin auki asunnot ja niiden pihat yleisille kulkuväylille ovat. Kiikelissä vähän pelottaa, millaisilla virityksillä yksityisyyttä ryhdytään suojaamaan.
Kiikelin puisto on useamman saaren yhdistelmä. Alkuosastaan se on osa asuinrakennusten pihoja muuttuen julkisemmaksi, mitä kauemmas taloista mennään. Ulommaisin saari on nimeltään Kokkoluoto ja sille saattaa joutua jopa kahlaamaan.
Saarille sijoittuva puisto liittää kaupunkia jokisuistoon. Mukavaa on myös sieltä avautuva näköala kaupunkiin. Se on paikoin yllättäväkin. Näköala on lavea myös suistoon, jonka mataluus paljastuu ainakin näin kesähelteellä.
Aika kivisillä saarilla on paljon luonnonkukkia ja muuta matalaa luonnosta tuttua kasvustoa. Ne tuottavat alueelle sopivaa rentoutta. Niiden voi myös olettaa olevan aika edukas vaihtoehto enemmän hoitoa vaativien vaihtoehtona.
Istutetut puut ovat pieniä ja niiden puolesta puisto tuntuu vähän autiolta. Keskeisen osan rakenteet ja kulkuväylät saavat hallitsevan aseman. Materiaaleja on käytetty runsaahkosti ja kaikkiaan tuntuu, että hiukan vähemmällä olisi pärjätty ainakin yhtä hyvin.
Puisto on joka tapauksessa kaupunkilaisten virkistyspaikka ja siitä voi olettaa keskikaupungin henkireikää helteille. Uimarantakin on. Se on vain hyvin matala, eikä sitä jostain kumman syystä muutoinkaan ole hoidettu uimarantana. Tulee mieleen, olisiko jotain tehtävissä.
Nytkun alkaa olla valmista, on todettavissa, että Kiikelin rakentaminen on luonteva jatko teatterin ja kirjaston rakentamiselle. Näin voi ajatella, kun aluksi on hyväksynyt sen tosiseikan, että teatteri ja kirjasto ovat ja tulevat olemaan Vänmanninsaarella.
Meritullin ja Kiikelin rakentamisen myötä kaksi kulttuurirakennusta tuntuvat tulevan kiinteämmin osaksi kaupunkia. Kokonaisuutena alue ehkä myös pehmenee betonisesta karuudestaan himpun.
Teatterin ja kirjaston ja nyt Kiikelin rakentaminen jokisuistoon on varmaankin yksi syy siihen, että Ouluun haviteltu kansallinen kaupunkipuisto taitaa jäädä haaveeksi. Statuksen saaminen taitaa sananmukaisesti olla kiven ja betonin takana.