Yleisurheilun EM-kisat: Mün­che­nin EM-päi­vä­kir­ja: Murto ja dead­li­ne eli voisiko Suomi siirtyä län­ti­sen Eu­roo­pan aikaan?

Pääkirjoitus: Tark­kaa­vai­suus her­paan­tui – valtio luotti For­tu­min osaa­mi­seen so­keas­ti

Kolumni
Tilaajille

Suden ja ihmisen rin­nak­kais­eloon on löy­dyt­tä­vä keinot, eikä siinä hö­lyn­pö­ly tai po­liit­tis­ten ir­to­pis­tei­den keräily auta

Suden ja ihmisen suhde on ainutlaatuinen, mikä johtunee keskinäisestä samankaltaisuudesta, kirjoittaa päätoimittaja Sanna Keskinen.

Kuulun niihin onnekkaisiin ja luultavasti melko harvoihin suomalaisiin, jotka ovat nähneet kaikki suurpetomme luonnossa: satunnaisissa kohtaamisissa tiellä, pellolla, järven jäällä ja tunturin rinteessä.

Suden olen nähnyt kolmesti – kerran jalkaisin liikkuessani ja kahdesti auton ikkunasta. Ensimmäisellä kerralla olin vasta lukioikäinen, ja tuohon aikaan tapaus oli todella harvinainen. Kaksi sutta jolkotti syksyisen sänkipellon poikki kotini vieressä ja katosi metsään. Hieno, epätodellinen ja hieman pelottava näky painui mieleen loppuelämäksi.