Kirjoittaja kuuluu Kalevan
nuorten kirjoittajien ryhmään.
Onko teidän koulu jokin jälkeenjääneiden koulu? Teillähän ei ole lainkaan lukujärjestystä eikä kuria? Oletteko te jossain rikkaiden yksityiskoulussa? Eikö teillä ole kirjoja?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin joutuvat usein vastaamaan steinerkoulun oppilaat niin Oulussa kuin muuallakin maailmassa. Suurin osa kysymyksistä menee aivan harhaan tai ainakin ne ovat vahvasti liioiteltujen ja huhupuheiden inspiroimia.
Ihan tavallisesta koulusta ei ole kyse, mutta ei myöskään noitakoulusta tai jälkeenjääneiden kasvatuslaitoksesta, kuten monet luulevat tai väittävät.
Tämän vahvistavat muiden oppilaiden ohella Oulun steinerkoulun lukion kolmannen luokan, tai steinerlaisittain 12. luokan oppilaat Milja Björn, 18, Ville Valtonen, 18, ja Katja Suvilehto, 17. Kolmikon mielestä steinerkoulun tekee erilaiseksi kyläkoulumainen yhteisöllisyyden ja tuttavuuden tunne, joka vallitsee niin luokkien, oppilaiden kuin opettajienkin välillä.
Ala- ja yläasteella sekä lukiossa on yhteensä hieman vajaat kaksisataa oppilasta ja niinpä lähes jokaisen koulun oppilaan, pienimmästä pisimpään, tuntee ainakin kasvoista ja suurimman osan nimeltäkin, opettajista puhumattakaan.
Ville painottaa varsinkin sitä, että kiitos luokkakokojen, opettajilla on aikaa keskittyä oppilaisiin yksilöinä. Tarpeen vaatiessa opettajille resursseja riittää oppilaan eteenpäin potkimiseen.
Ruotsi ei ole koskaan ollut Villen vahvuuksia, mutta hän kiittelee ruotsinopettajaansa Hannele Laurosta siitä, että hän on jaksanut tukea ja antaa uusia mahdollisuuksia kurssien läpäisemiseen.
"Hannelen jaksaminen on uskomatonta. Kahden vuoden aikana ruotsi on mennyt tosi huonosti, mutta Hannele kiskoo minut väkisin kurssien läpi", Ville sanoo ja virnistää.
Muista lukioista Ville olisi jo todennäköisesti potkaistu ulos, mutta täällä heikommin pärjäävälle oppilaalle annetaan paljon enemmän tukea ja useampi mahdollisuus, kuin muissa lukioissa on edes mahdollisuuksia.
Myös Katja ja Milja vahvistavat tämän. Oppilaiden ja opettajien läheisistä ja tukevista väleistä on useita esimerkkejä.
Katjan mielestä parasta steinerkoulussa on kuvaamataidon ja käsitöiden huomattava osuus oppiaineista. Pakollisia taidekursseja on paljon enemmän kuin tavallisten lukioiden opetussuunnitelmissa, sidotaan muun muassa kirjoja tai muovaillaan savesta kuvaamataito- ja käsityökurssien lisäksi.
Ala- ja yläasteella painottumien myös muuhun kuin puhtaan tiedollisiin aineisiin korostuu. Jokainen oppilas sekä kutoo että veistää. Neljännellä luokalla tehdään usein koko luokan voimin oma leikkimökki ja kolmannella viljellään ja korjataan sato koulun huvilalla Hietasaaressa.
Katja pitää painostamattomasta ilmapiiristä. Ylioppilaskirjoituksilla ei ahdistella eikä pelotella joka kurssin alussa, vaan tietoa kerätään ja opiskellaan ihan vain sen itsensä vuoksi. Steiner-lukio on aina nelivuotinen. Viimeisenä vuotena valmentaudutaan kirjoituksiin.
Kuitenkin Miljan mielestä parasta on hyvä luokka- ja kouluhenki. Omalla luokalla moni on ollut yhdessä ensimmäisestä luokasta nykyiseen 12. luokkaan asti. Tuttujen luokkatovereiden joukossa uskaltaa olla oma itsensä, toiset tietävät ja tuntevat millainen olet.
Parhaillaan 12. luokka valmistautuu perinteiseen kulttuurimatkaansa, luokkaretkeen joka kohdistuu pariksi viikoksi ulkomaille.
Luokkaretki tehdään keväällä ja tarkoitus on kiertää Keski-Euroopassa muun muassa Prahassa, Wienissä ja Firenzessä. Luokkaretkirahastoon on talkoovoimin kerätty tuohta muun muassa laskemalla liikennettä.
Mikä sitten saa aikaan steinerkoulun kummallisen maineen? Yksimielisesti oppilaat toteavat, että syy on ihmisten ennakkoluuloissa, tietämättömyydessä ja haluttomuudessa ottaa asioista selvää. Mieluummin uskotaan huhuja ja perättömiä tarinoita kuin otetaan asioista itse selvää.
Aikoinaan saatettiin jopa hävetä että oltiin erilaisia. Mitä vanhemmaksi oppilaat kasvavat, sitä ylpeämpiä he ovat koulustaan. Eivätkä Ville, Katja ja Milja minnekään muualle haluaisi mennä, sillä heille koulu on, no, toinen koti.
Tuukka Tervonen