Lukijalta
Mielipide

Stanfordista mallia ottanut Oulun Teknologiakylä on esimerkki kansainvälistymisestä – sen rooli on ratkaiseva Pohjois-Suomen kasvulle

Pohjois-Suomen yhteiskunnallinen ja taloudellinen kasvu on ollut ratkaisevasti riippuvainen alueen teollisuuden ja kaupan kehityksestä.

Pohjois-Suomen yhteiskunnallinen ja taloudellinen kasvu on ollut ratkaisevasti riippuvainen alueen teollisuuden ja kaupan kehityksestä. Suomessa kehitetty kilpailukykyinen teknologia on edistänyt hyvinvointia ja kasvua, jonka turvin olemme nousseet myös kriiseistä. Oulun kehittymiselle keskeinen taitekohta oli vuosi 1982, jolloin Oulun Teknologiakylä Oy (nykyinen Technopolis Oyj.) perustettiin.

Oulun Teknologiakylä Oy on Pohjoismaiden vanhin tiedepuistotyyppinen teknologiayhteisö. Sen tavoite oli synnyttää uudenlaista yrityskulttuuria. Idea tuotiin Yhdysvalloista niin kuin kampusyliopistokin.

-
Kuva: Tunnin Kuva Oulu

Oulun Teknologiakylän ja teknologiayhteistyön mallin juuret ulottuvat kuitenkin 1960-luvulle ja kietoutuvat ratkaisuun Oulun yliopiston sijoittumisesta Linnanmaan kampusalueelle.

Päätöstä Oulun yliopiston sijoittumisesta pohdittiin pitkään 1960-luvulla. Vaihtoehtoina olivat Haukiputaan Virpiniemi ja Hupisaarten alue. Oulun yliopiston rehtori, arkkitehtuurin professori Erkki Koiso-Kanttila johti vuonna 1966 perustettua Oulun yliopiston rakentamisen neuvottelukuntaa, jonka tehtäviin kuului yliopistoalueen käyttösuunnitelma.

Sijaintikysymyksen ratkettua Oulun kaupunki luovutti valtiolle 250 hehtaarin suuruisen alueen Linnanmaalta yliopistoa ja sen yhteydessä toimivia laitoksia varten. Pohjoismaisen arkkitehtikilpailun 1967 voittanut arkkitehti Kari Virta sisällytti Linnanmaan alueen suunnitelmaan myös erillisen tutkimuslaitosalueen.

Rehtori Koiso-Kanttila vieraili opintomatkalla Yhdysvalloissa 1967, jolloin hän tutustui Stanfordin teollisuuspuistoon, joka muutti nimensä sittemmin Stanfordin tutkimuspuistoksi (Stanford Research Park).

Matkalta palattuaan Koiso-Kanttila kiinnitti Markku Mannerkosken huomion asiaan ja erityisesti sen soveltamismahdollisuuksiin Linnanmaan tutkimuslaitosalueella. Mannerkosken aloitettua yliopiston rehtorina 1968, hän tilasi esitteitä ja tietoja alueesta. Vuonna 1970 Mannerkoski vieraili myös itse Stanfordissa tutustumassa alueeseen. Hän tapasi juuri perustetun teknologiasiirtotoimiston, Office of Technology Licensing, johtajan Niels Reimars’n.

Opiskelijamäärien kasvu 1970-luvulla ja yliopistolaitoksen konservatiivisuus synnyttivät uudistusvaatimuksia ja yliopistot politisoituivat. Yksi kiistakapula läpi 1970-luvun oli yliopistojen ja yritysten välinen yhteistyö, jota rehtori Mannerkoski pyrki edistämään vastustuksesta huolimatta. Myös Pohjois-Pohjanmaan liiton edeltäjän Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliiton vuonna 1978 laaditussa suunnitelmassa mainitaan Pohjolan Silicon Valley. Lopulta ASPO:n tehtaan vihkiäisissä 1980 Antti Piippo herätti puheellaan Oulun kaupungin, joka asetti elektroniikkatyöryhmän, jonka työn tuloksena muotoutui idea korkean teknologian kylästä.

Mannerkoski vieraili Reimersin vieraana Stanfordissa uudelleen vuonna 1981, jolloin Reimers tunsi jo Oulun idean, koska Oulun kaupungin yhteyspäällikkö Seppo Mäen vetämä ryhmä oli juuri vieraillut Stanfordissa.

Tuore yhteyspäällikkö Mäki oli saanut tehtäväkseen elektroniikkatyöryhmän ideoiman teknologiakylän toteuttamisen. Linnanmaan alueen käyttösuunnitelmassa hahmoteltua tutkimuslaitosaluetta voitiin nyt hyödyntää Oulun Teknologiankylän perustamiseksi Oulun yliopiston kupeeseen.

Oulun yliopiston rakennushanke ja Linnanmaan kehittäminen liittyivät kiinteästi Oulun kaupungin kokonaiskehitykseen. Syntyi Oulu-ilmiö ja brändi teknologiakaupunki Oulusta. Oulun kaupunginjohtaja Ilmo Paananen oli teknologiakylän keskeinen taustatuki. Myös hän oli nähnyt Piilaakson mahdollisuudet vuonna 1976 ollessaan stipendiaattina Yhdysvalloissa.

Oulun teknologiayhteistyön esikuva Stanfordin Research Park oli Frederic Termanin visio. Hän näki 1950-luvulla tarpeen sijoittaa tutkimustoimintaa hyödyntäviä yrityksiä Stanfordin yliopiston läheisyyteen puiston tyyppiseen ympäristöön, joka täydensi kampusta.

Terman uskoi vahvasti, että ilman teknologiayritysten läheisyyttä ja yhteistyötä Stanfordista ei voisi tulla maailmanluokan yliopistoa. Kehitystyö johti Stanfordin kukoistukseen ja Piilaakson syntyyn.

Oulun teknologiayhteistyön kokonaisuutta on rakennettu Kontinkankaalle ja Linnanmaalle 1960-luvun puolivälistä lähtien. Se on kytkeytynyt Oulun yliopiston sijaintiratkaisuihin, jotka tällä hetkellä ovat pohdinnan kohteena.

Rehtori Koiso-Kanttila piti yliopiston rakentamista kansallisena tehtävänä ja koko Pohjois-Suomen tutkimustoiminnan organisoitumista koskevana asiana.

Oulun Teknologiakylä on esimerkki kansainvälistymisestä. Keskustelua siitä, mihin kehitysvirtauksiin ja klustereihin tulevaisuuden menestys Oulussa rakentuu, tarvitaan lisää.

Hanna Honkamäkilä on Pohjois-Pohjanmaan liiton kansainvälisten asioiden päällikkö, joka tekee jatko-opintoja Oulun yliopiston historiaan liittyen.