Pääkirjoitus

Sota rau­hoit­ti näyt­tö­pai­nei­ta ke­hys­rii­hes­sä mutta näkyy li­sä­me­noi­na puo­lus­tuk­ses­sa

Ukrainan sota asetti myös valtion budjetin rakentajat uudenlaisten tosiasioiden eteen. Sopu syntyi nopeasti, sillä sisäpoliittiset manööverit olisivat nyt näyttäneet kyseenalaisilta. Uusi uhka horisontissa on valtion korkomenojen kasvu.

Sanna Marinin hallitus ei tänäkään vuonna päässyt käsittelemään valtion tulevaa budjettia niin, ettei päiden yllä roikkuisi poikkeuksellista epävarmuutta. Kahdella edellisellä kerralla usvaa näkymiin toi koronapandemia, nyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan.

Jokin meni kuitenkin nyt paremmin. Viime vuonna hallitus loi vaalikauden puolivälitarkastelusta yhdeksänpäiväisen farssin. Nyt valtiontalous ei ole vähääkään helpommassa jamassa, mutta hallitus punnersi urakkansa valmiiksi yhden päivän yhteisistunnossa.

Kun kansalaiset ovat järkyttyneitä Ukrainassa tapahtuneista kauheuksista, irtopisteiden jahtaaminen kotoisissa budjettiväännöissä olisi nyt näyttänyt tavallistakin tyylittömämmältä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut