So­siaa­li­psy­ko­lo­gi va­roit­taa liian hyvistä ta­ri­nois­ta – Hit­ler­kin oli lois­ta­va ta­ri­nan­ker­to­ja

Karmela Liebkind, 70, on melko vakuuttunut siitä, etteivät ihmiset ole oppineet historiastaan mitään.

Karmela Liebkindin mukaan rasistisuus ei ole ihmisten synnynnäinen ominaisuus. Se on opittuja tunteita, jotka leviävät vihapuheen ja stereotypioiden kautta.

Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Rasismia vuosikaudet tutkinut sosiaalipsykologian konkari ei olisi uskonut, että jonain päivänä rasismi rehottaisi kuten nykyään. Hänen mukaansa vihan ilmaisemisesta on tullut entistä sallitumpaa.

– Näen tänä päivänä sellaisia ilmaisuja, jotka eivät olleet edes mahdollisia 70-luvulla.

Liebkind on sosiaalipsykologian emeritaprofessori, joka on tehnyt elämäntyönsä ryhmien välisten suhteiden tutkimuksessa. Hän on tutkinut muun muassa ennakkoluuloja ja stereotypioita.

Liebkindin mukaan rasismi on ennakkoluuloisuuden yksi muoto. Rasisti ajattelee, että ihmiset kuuluvat eri rotuihin ja ovat siksi eriarvoisia. Lisäksi rasismi on opittuja tunteita, jotka leviävät sanojen kautta.

– Kuulemalla tai lukemalla tiettyjä vihasanoja ihmiset oppivat halveksimaan, pelkäämään tai vihaamaan toisia. Kun jotakin stereotypiaa tai vihapuhetta toistetaan riittävän kauan, siitä tulee ”yleistä tietoa”.

Tällä tavoin ihmisaivot kykenevät tekemään jopa mustasta valkoista. Juutalaisten joukkomurha oli mahdollinen, koska heitä ei pidetty enää edes ihmisinä.

– Sen jälkeen ihmiset ovat loisia, rottia tai syöpää. Ja jos silloin haluat pelastaa maailman, teet kuten kirurgi, joka ottaa veitsen ja poistaa mätäpesäkkeen. Se voi olla jokin maa, ryhmä, uskonto tai mitä tahansa.

Liebkind sanoo, että rotuajattelu istuu edelleen hyvin syvällä ihmisten mielissä. Onko rasismia niin kauan kuin on ihmisiäkin? Hän sanoo, ettei tarvitse olla. Hänen mukaansa ihmiset sisäsyntyisesti luokittelevat itseään ja muita ryhmiin. Luokittelu ei kuitenkaan tarkoita, että täytyy olla vihamielinen toisia ryhmiä kohtaan.

Liebkindin mukaan kaiken viihteellistäminen on johtanut toden ja tarun rajan hämärtymiseen. Hän kritisoi mediaa siitä, että se nostaa esiin ihmisiä, jotka puhuvat tutkitun tiedon vastaisesti.

– Hyvä tarinankertoja päihittää aina mennen tullen tylsän asiantuntijan. Yksi historian parhaita tarinankertojia oli Adolf Hitler.

Liebkind toivookin, että ihmiset kunnioittaisivat enemmän tutkimustietoa.

– Ihmiskunta ei olisi selvinnyt pimeästä keskiajasta ilman faktoja ja kirjoja. Hyvin pian olemme takaisin siellä ja tarvitaan uusi valistuksen aika.

Tiedettäkin on käytetty rasismin keppihevosena. Liebkind mainitsee muun muassa 1800-luvun kallotutkimukset, joilla pyrittiin osoittamaan, että valkoinen rotu on muita edistyneempi.

Tiede ei ole koskaan valmis, vaan aina saadaan uutta tietoa, joka korvaa vanhan. Siksi Liebkind ei nimeä pitkältä uraltaan mitään yksittäistä tärkeintä saavutusta.

– On tärkeää julkaista artikkeleita kansainvälisissä tiedelehdissä, jotta tiede menisi eteenpäin. Se ei silti tarkoita sitä, että jokin yksittäinen artikkeli olisi viimeinen totuus. Sillä on väliä, että olet inspiroinut mahdollisimman montaa jatkamaan siitä, mihin jäit.

Liebkind ei koskaan tarkemmin suunnitellut, mikä hänestä tulee tai haluaako hän edes akateemiselle uralle. Sosiaalipsykologia kiehtoi elämänläheisyydellään.

– Minussa on aina ollut maailmanparantajan vikaa. Se on monen tutkijan tauti varsinkin, kun puhutaan sellaisista ääri-ilmiöistä kuin sodista: millä ne voidaan estää ja mikä saa ryhmät riitelemään keskenään?