Isäni ollessa työttömänä, hän meni eväsrepun kanssa Tuiran silloille, josta nousi kuormurin lavalle vanerikoppiin. Hänet vietiin rakentamaan Taivalkoski–Kuusamo välistä tietä talvipakkasella, vaikka kaikki ymmärsivät, ettei jäiseen maahan lapiolla kovin isoa jälkeä jää.
Ajatus siitä, että tuon ajan työtön olisi voinut jäädä katsomaan Peyton Placea – aikansa Salkkarit – tai olla joutilaana, oli vieras kaikille. Jotain piti tehdä työttömyyskorvauksen ja hätäaputöiden saamisen vastineeksi.
Miksi samaa ei voisi kokeilla nyt? Vanhustenhuollossa henkilökunta on resurssiensa äärirajoilla ja sen takia Irma-mummo ei näe kevätauringon valoa kuin hetkittäin.
Kenelläkään ei ole aikaa viedä häntä ulos raittiiseen ilmaan, pukea häntä ja jutella hänelle mukavia. Jokainen osaa tehdä jotain hyödyllistä.
Nykyisenkaltainen hyvinvointiyhteiskuntamme ei kestä joutilaisuutta pysyvänä ja hyväksyttynä olotilana. Olen taipuvainen ajattelemaan, että vastikkeellisen korvauksen kautta moni työtön voisi välttää masentuneisuuden, yksinäisyyden ja hyödyttömyyden tunteet. Tunti päivässä Irma-mummon kanssa puistossa venäläisiä klassikoita hänelle lukien voisi olla hyväksi itse kullekin.
Liian usein saamme vaarallisen signaalin siitä, että joutenolo on hyväksyttävää. Hyvinvointivaltiomme eräät etuudet ovat menneet liian pitkälle ja nyt on tullut aika (pakko) tehdä asialle jotain. Tulevissa vaaleissa on pystyttävä palauttamaan niitä arvoja, joilla tämän maan nykyinen hyvinvointi on rakennettu. Se on ollut ahkeruutta, sinnikkyyttä, yrittämistä ja ymmärrystä siitä, että kova työnteko palkitaan.
Entinen vasemmistopoliitikko kiteytti asian jotenkin näin: ”Menestyvä yritys on duunarin paras ystävä.” Oikeassa oli.
Jarmo J Husso
kansanedustajaehdokas (kok.)
Oulu
