Elämässä kaikki polut eivät heti tiedä, minne kauaksi ne johtavat.
Tuskinpa perheenäiti Louisa Durrellkaan alun perin aavisti, mitä kaikkea seurasi siitä, kun hän leskeksi jäätyään muutti neljän lapsensa kanssa Englannista Kreikan Korfun saarelle vuonna 1935. Toinen maailmansota pakotti heidät palaamaan vuonna 1939 sieltä Englantiin.
Yksi lapsista – Gerald – kirjoitti sittemmin omaelämäkerrallisia kirjoja Korfulla vietetyistä vuosista. Niistä kuuluisin on Eläimet ja muu kotiväkeni. Hän kuvailee niissä omaperäisiä ihmisiä ja mielenkiintoisia eläimiä.
Jokainen perheenjäsen on yksilöllinen. Äiti suorastaan ruokkii näitä piirteitä jälkikasvussaan.
Kyläläisissäkin riittää väriläiskiä: muun muassa kävelevä tietosanakirja Theodore ja taksinkuljettaja Spiro, joka on perheen suojelusenkeli.
Tuon tuostakin talon täyttävät eläimet. Kaikki ryömivät, juoksevat, lentävät ja uivat luontokappaleet innostavat etenkin Gerald-kuopusta.
Yle TV1:ssä pyörii paraikaa kolmas kausi Durrellin perhe -tv-sarjasta, joka perustuu Gerald Durrellin romaaneihin.
Sarja liikuttaa suuria tunteita. Viime perjantaina Spiro äityi tulkitsemaan juhlahumun keskellä melankolisia sävellyksiä. Vaimo oli ottanut hänestä eron ja muuttanut lasten kanssa Ateenaan. Louisan lohduttava olkapää oli kipeästi tarpeen.
Elämänviisauksia ja kulttuurieroja opitaan usein kantapään kautta. Esimerkiksi nuori mies Lesley on oivaltanut, että kolme tyttöystävää on liikaa. Etenkin kun yksi heistä on tullut raskaaksi.
Durrellin perhe on niin laadukkaasti ja viihdyttävästi tehty kuin vain brittisarja voi olla. Ihmiset ovat hupsuja ja hyväntuulisia. Kylä huokuu nostalgiaa.
Sarja tarjoaa aurinkoista vastapainoa päättyvän syksyn mustuudelle.
Huomenillalla voi seuraavan kerran tuntea töllöttimen äärellä meren ja oliivilehtojen tuoksun.