Vaikka sitä ei ole tippaakaan kulutuskriittinen ihminen, alkaa kevyesti kuvottaa jo ensimmäisen kisaviikon aikana. Ei voi auttaa. Niin kammottavan läpitunkevaa olympialaisten kaupallisuus on. Viisi olympiarengasta on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä, ja voi pojat kun tietäisitte, miten se myy. Harvoin näkee kaupan ovella portsaria laskemassa kansaa sisään sitä mukaa, kun edelliset saavat ostoksensa maksettua, mutta tuossa naapurin virallisessa olympiastoressa tapahtuu juuri niin. Iltapäivällä kämpille tullessa parijono ylsi kulman ympäri.
Viiden olympiarenkaan parhaat kaverit ovat yhtä tunnetut Kolajuoma, Kultaiset Kaaret ja Luottokortti. Siksi urheilijat mussuttavat kisakylissään vain niitä virallisia hampurilaisia, kisapaikoilla sammutetaan jano vain sillä virallisella limsalla ja olympiastoressa maksetaan ne tajuttoman kalliit viralliset hupparit vain sillä virallisella luottokortilla. Hätätilassa käy toki käteinenkin. Heti oven ulkopuolelle on huomaavaisesti sijoitettu pari pankkiautomaattia, joihin kelpaavat vähäisemmätkin luottokortit.
Mutta pahus. Olivat, huolimattomat porsaat, päästäneet storesta loppumaan ne punaiset lapaset, jotka kädessään Wayne Gretzky sytytti olympiatulen. Onneksi niitä saatiin lisää, ja voimaan tuli ostorajoitus, neljä paria mieheen. Ne on pakko saada.
Vaan mitä tykkää kisoista tavallinen kanadalainen? Kysytään taksikuskilta. Nehän ne aina kaiken tietävät. Mitä sanoo kanadalaissuhari, joka kuskaa suomalaistoimittajia Creeksidesta Whistlerin kylälle?
"Pakko sanoa, että en enää ikinä anna yhtään senttiä olympialaisille", mies puhkuu.
"Kisat maksavat minulle 2 000 dollaria."
Eikä ihme. Kesken parhaan sesongin kylään on pakkautunut olympiaperhe, joka vie suharin asiakkailta elintilan. Famille olympique ei ajele takseilla, vaan kisajärjestäjien tarjoamilla bussikyydeillä. Kaiken lisäksi suuri osa kaduista on suljettu tavallisten tallaajien liikenteeltä - kanadalaiset eivät halua, että heidän kisansa muistetaan tuskallisista liikenneruuhkista.
"Ei minulla urheilua vastaan mitään ole", suhari vakuuttaa.
"Mutta Vancouverissa taksia ajava kaverini oli eilen tiennannut 2,5 dollaria tunnissa."
"Ja tuo ruokakauppa tekee kuolemaa", mies viittoo liikennevalojen toiselle puolelle.
"Se parkkipaikalle ei pääse autolla."