Vanhempi tutkija Jari Rintala Suomen ympäristökeskuksesta ei tiedä, kuinka sanoisi kauniisti sen, että soramonttujen jälkihoidon valvonta ontuu monessa kunnassa.
Maa-aineslain mukaan soranottajilta vaaditaan monttujen kunnostusta kaivun jäljiltä, mutta työ tehdään miten missäkin.
"Kuntia on paljon. Jossain kunnassa voi olla sata maa-aineksen ottolupaa, mutta valvontaresursseja vähän. Tällöin valvonta voi jäädä retuperälle. Soranottolupaa myönnettäessä vaaditaan yrittäjältä vakuus. Se vaihtelee suuresti kunnittain eikä se riitä usein alueen kunnostamiseen", Rintala toteaa.
Tosin hän myöntää, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Näin siitä lähtien, kun jälkihoitotyöt edellyttävä maa-aineslaki astui voimaan 1982.
Ennen sitä tehtyjen kaivujen jäljet näkyvät yhä luonnossa rumina aukkoina ja monttuina. Monin paikoin niissä piilee vaara pohjavesille.
Päällimmäinen ongelma on, ettei kenelläkään ole vastuuta vanhojen kaivantojen kunnostamisesta. Toisekseen se on kallista ja monttuja on paljon.
"Ketään ei voida velvoittaa jälkihoitotöiden tekemiseen. Valtio on kunnostanut joitakin yksittäisiä kohteita, mutta siihen on käytettävissä rahaa vähän", Rintala kertoo.
Sievinharju kohta perattu
Villi soranotto näkyy ja tuntuu Sievissä, missä sijaitsevat Oulun läänin eteläalueen merkittävimmät soranottoalueet.
Kunnan halkaisee Kalajoelta Reisjärvelle ulottuva kapea Sievinharju, joka alkaa olla "perattu miltei joka puolelta", kuten vs. ympäristösihteeri Reijo Peltokorpi asian ilmaisee.
Jo ennen maa-aineslain voimaantuloa syntyneitä kuoppia on kunnostamatta vielä paljon. Vaikka soranotosta on kulunut vuosikymmeniä, hoitamattomat montut pilaavat ympäristöä. Ne ovat jyrkkäreunaisia, siivottomia ja osassa soraa on kaivettu pohjavesirajan alapuolelle saakka.
Alueellinen vedenhankintayhtiö on hankkinut omistukseensa muutamia suurimman uhan aiheuttavia monttuja vedenottamoiden läheltä ja kunnostanut niitä omalla kustannuksellaan. Monttuja on täytetty ja metsitetty.
Vanhojen kaivantojen kunnostamiseksi on yritetty etsiä rahoitusta, mutta huonolla menestyksellä.
Reisjärven suunnalla on muutamia avovesimonttuja, jotka Peltokorven mukaan pitäisi pohjaveden suojelemiseksi täyttää ja maisemoida. Yksin maisemallisesta syystä kunnostettavaa löytyy pitkin harjua.
Sievinkylän Vanhallakirkolla kyläyhdistys on ottanut haasteeksi kunnostaa parin hehtaarin laajuinen monttu ympärivuotiseksi uimapaikaksi.
"Se ei ole kaunistus kenenkään mielestä. Lapset ovat käyttäneet monttua jo uimapaikkana", kertoo hankkeen puuhamiehiin kuuluva Sakari Virta.
Samalla kylänkulmalla Virran maatilamatkailuyritys on ehostamassa toista kuoppaa ratsastusalueeksi. Molempia hankkeita pannaan vireille tulevan kesän aikana.
Uimapaikan rakentaminen on osa laajaa kylän kehittämissuunnitelmaa, jonka toteuttamisen kustannuksiin on saatu rahaa EU:lta ja valtiolta.
Soranotosta tulee
pysyvä lovi
Uusiutumattoman luonnonvaran soran poisto maisemasta jättää pysyvän loven. Soramonttu on huono kasvualusta: kestävää kasvillisuutta ei synny ilman ihmisen toimia, tai jos syntyykin, se tapahtuu tavattoman hitaasti.
Sora-alueet sijaitsevat lähes poikkeuksetta parhailla pohjavesialueilla. Koko maassa on 7 000 pohjavesialuetta, joilla on 20 000 soramonttua. Suurin osa montuista on pieniä eivätkä ne sen paremmin haittaa maisemaa kuin vaaranna pohjavettäkään.
Rakentamisessa on siirrytty enenevässä määin kalliokiviaineksen käyttöön. Siihen ei liity yhtä suurta pelkoa pohjavesien kohtalosta.
Jari Rintala huomauttaa, että soraa otettiin kuitenkin viime vuonna 3 200 soranottoalueelta ja uusia sorakuoppia tulee jatkossakin.
Maa-aineslain myötä kaikkiin soranottolupiin on liitetty maisemointivelvoite ja soranottajat joutuvat asettamaan vakuuden.
"Maisemoinnille on löytynyt maksumies", Reijo Peltokorpi toteaa.
Mutta vakuuksissa on suuria kuntakohtaisia eroja. Jos valvonta pettää ja tapahtuukin iso vahinko ennen kuin se huomataan, vakuus voi osoittautua riittämättömäksi.
Sora-alueen jälkihoidon kokonaiskustannukset saattavat kivuta jopa 10 000 euroon hehtaarilta.
