Kansan tahdon ovat vanhastaan ilmaisseet vaalit. Yhtä ja toista kansalaisten näkemyksistä pystyvät kertomaan huolella tehdyt mielipidemittaukset.
Poliitikot niin valtakunnan tasolla kuin kunnissakin perustelevat usein kantojaan kansan tahdolla tai mielipiteellä. Useimmiten jää epäselväksi, miten tuo kansan tahto on selvitetty. Kun poliitikko perustelee jotain näkemystään kansan toiveilla, kuulijan kannattaa havahtua. "Kansaan" nojaaminen voi kertoa myös vastuun pakoilusta tai kyvyttömyydestä viedä eteenpäin asioita, jotka suututtavat osaa äänestäjistä.