Soit­ta­jan sormi sai soimaan nä­ky­mät­tö­män pelin

Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskilpailut Oulun Rotuaarilla, minulle ensimmäistä kertaa, maailmalle jo yli kahdettakymmenettä kertaa.

Ilmakitarakisojen voitto meni Yhdysvaltojen Rob Messelille.
Ilmakitarakisojen voitto meni Yhdysvaltojen Rob Messelille.
Kuva: Juuso Haarala

Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.

Ilmakitaransoiton MM-kisojen finaali 23.8.2019 Rotuaarin aukio

Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskilpailut Oulun Rotuaarilla, minulle ensimmäistä kertaa, maailmalle jo yli kahdettakymmenettä kertaa. 

Kilpailun alkumetreillä vettä satoi ja Rotuaarille mahtui hyvin seuraamaan maailmanrauhaa edistävää ja ilmastonmuutosta pysäyttävää taistoa. Ainakin sääherra oli nyt puolellamme lopettaessaan vesisateen ja yleisöä alkoi ilmaantua sateensuojista silmänkantamattomiin.

Ja mikä meininki lavalla sekä yleisössä oli loppuun saakka! Suuren rock-festarin tuntua, mutta hurmoksen ja tosi fanittamisen sijaan yleisö nautti humoristisesta show’sta eläytyen täysillä mukana. En usko, että kukaan voi keksiä parempaa tekemistä, kun tällaista on tarjolla ja vielä ilmaiseksi.

Esiintyjien ja kilpailun nauttiessa kansainvälisestä huomiosta, yleisö oli ihanan oululaista. Parasta on, että Oulu on ottanut tämän kilpailun selvästi omakseen ja tästä kannattaa pitää kiinni jo kansainvälisen huomionkin takia ja tietenkin loistavan viihdyttävän show’n takia. 

Milloin Suomi kärkikastiin? 

Kilpailussa tärkeää oli ilmakitaran soittamisen taidon ohella selvästi pukeutuminen, mutta sitäkin tärkeämpää lavaesiintyminen. Hypyt, liu'ut, potkut, maskeeraukset ja ketsuppiakin varsin monessa esityksessä käytettiin tehosteena. 

Tällä kertaa sateesta märkä esiintymislava toi pituutta liukumiselle kuvaajien kameroiden linsseihin saakka. Suomalaisten pitäisi kyllä saada oma virtuoosi näihin kärkikahinoihin, kansainvälisten linssien läpi levitykseen maailmalle. Voitto meni tällä kertaa yhdysvaltalaiselle Rob Messelille

Tekoverellä ei kisassa päässyt pitkälle.

Soittajan sormi oli kyllä sellainen elin, soimaan se sai vaikka näkymättömän pelin. Ja kitarathan soivat, oikeat instrumentit tuskin olisivat ehjänä säilyneet. Jokaista esitystä odotettiin innolla, että mitähän seuraavaksi tulee. Oululainen yleisö selvästikin desibeleistä päätellen tunnisti edellisten vuosien mestarit osallistujista, ja kyllä ne maailmanmestarit erottuivat otteissaan myös ensikertalaiselle. 

Välillä yleisössä oltiin eri mieltä pisteistä tuomariston kanssa, mutta kirkkain kärki oli varmasti tuomariston ja yleisön mielestä sama. 

Kärkikahinoihin yltäneet kitaristit erottuvat häntäpäästä selvästi keskittymällä enemmän kitaraan ja soiton tuomaan tunteeseen kuin humoristiseen viihdyttämiseen. Tuomaristo ei lämmennyt aplodi- tai i love fin -kylteille, ketsupeille, vaipoille, poneille tai millekään lavalta heitettävälle, mutta niillä viihdytetään yleisöä ja mehän nautittiin.