Perussuomalaisten puheenjohtajaa, kansanedustaja Timo Soinia hivelee ilmiselvästi ajatus tehdä paluu Euroopan parlamenttiin vuonna 2014 järjestettävissä vaaleissa.
Soini panttaa vielä lopullista ilmoitustaan, mutta sananvalinnoista on jo luettavissa, että hän halajaa takaisin eurooppalaisiin pöytiin.
Tämä ei ole ihme, sillä perussuomalaisten arkinen kaitseminen on osoittautunut mukavuudenhaluiselle Soinille odotettua epämiellyttävämmäksi puuhaksi.
Vuoden 2011 eduskuntavaalien jytkyn ilosta on jo osa sulanut. Käsissä on keskenään kähinöivä, pahimmillaan käräjöivä, sekalainen seurakunta, joka jaksaa yllättää puheenjohtajansa aina uusilla vähemmän mieltä ylentävillä tempauksillaan.
Ilmeisesti Soini laskee, että hän voisi toistaa jytkyn vetäytymällä vähäksi aikaa kotimaan politiikasta ja tekemällä samanlaisen takaisintulon vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kuin hän teki vuonna 2011.
Soini on pohjustanut eurokentille paluutaan vaatimalla julkisuudessa perusteellista keskustelua EU:n suurista linjoista. Hän on arvostellut niin sanottuja vanhoja puolueita siitä, etteivät nämä kerro todellisia kantojaan EU:ssa vireillä oleviin uudistuksiin.
Jos ovat muiden puolueiden kannat hiekan hakusessa, kovin selkeältä ei näytä perussuomalaistenkaan suhde EU-kysymyksiin. Siinä, missä Soinin tilalle Euroopan parlamenttiin noussut Sampo Terho on sitä mieltä, ettei EU:sta eikä eurosta tule lähteä, Soini kiemurtelee.
Soini yrittää sivuuttaa kysymykset EU:ssa ja eurossa pysymisestä puhumalla asioiden perusteellista selvittämistä. Soinilla on kyllä otsaa vaatia selkeitä kantoja muilta, mutta ei omiltaan, ei edes itseltään.