Tämä olisi se hetki, tässä ja nyt, tässä kolumnissa. Olisi aika astua esiin ja julistaa huippupoliitikon härskiydellä, että olen seurannut Tuuli Petäjän uraa jo vuosien ajan, luottanut aina hänen kykyihinsä ja uskonut, että olympiamitali on vain ajan kysymys. Voisin jopa väittää, että näin jo kymmenen vuotta sitten, että tämä tyttö on tuleva olympiamitalisti. Miten hän purjehti... Siinä oli nerokkuutta.
Voisin sanoa näin – ja tehdä itsestäni täydellisen pellen.
Totuus on, että ennen Lontoon olympialaisia en tiennyt Petäjästä tai hänen RS:X-luokastaan mitään. Kuten ei tiennyt moni muukaan toimittaja, suuresta suomalaisyleisöstä puhumattakaan.
Petäjä ei ollut edes mysteeri, vain joku peruspuurtaja purjehtijoiden porukassa. Hän oli koko ajan siellä jossain, Sari Multalan ja kumppaneiden taustalla, touhusi omiaan purjelautansa kanssa. Ja alkoi olympiaregatan edetessä – hups ja oho – menestyä, paremmin kuin kukaan muu suomalainen olympiaurheilija.
Tuuli Petäjä... Suomalaiselle purjehtijalle on vaikea keksiä osuvampaa nimeä. Tuuli tiesi Weymouthin tuulien metkut, eikä Petäjä taipunut missään vaiheessa, vaikka odotukset nousivat lähtö lähdöltä, salakavalasti.
Saattoipa joku epäillä, että viimeistään mitalilähdössä kupla puhkeaa. Ei puhjennut, pää kesti paineen. Ainoat kuplat löytyivät Petäjän ja purjehdusmaajoukkueen juhlajuomista.
Kippis!
Kun Sari Multala kohotti maljan Petäjän menestykselle, saattoi sampanja tarjota katkerankirpeän jälkimaun. Urallaan 13 arvokisamitalia voittanut Multala jahtasi olympiamitalia 12 vuotta ja ylsi parhaimmillaan kahdesti viidenneksi. Ja sitten Tuuli Petäjä taikoo itsensä varjoista valoon, varastaa päähuomion uransa päättäneeltä Suomi-purjehduksen keulakuvalta ja voittaa toisissa olympialaisissaan hopeaa.
Toisin sanoen: Multalalla olisi monta hyvää syytä kateuteen.
Kateus olisi inhimillistä, mutta Multala on aivan liian fiksu tuhlatakseen energiaansa epäolennaisuuksiin. Hän tietää oman arvonsa ja saavutuksensa – uransa, joka on ollut 2000-luvulla yksi suomalaisen huippu-urheilun harvoista kansainvälisistä menestystarinoista.
Yksi voitettu tai hävitty olympiamitali ei heilauta hänen tapauksessaan kokonaisuutta suuntaan tai toiseen.
Medianäkyvyyden suhteen purjehtijat elävät juuri nyt uransa huippuhetkiä. Kun olympiaregatta päättyy ja syksy saapuu, painuu laji pikkuhiljaa kohti toista ääripäätä, marginaalia.
Multala ymmärtää Petäjän mitalin merkityksen paremmin kuin kukaan muu. Tähän mennessä suomalainen purjehdus on ollut – hieman kärjistäen – yhtä kuin Sari Multala.
Uusi, edustava tähti on nyt syttynyt, ja Multala voi purjehtia levollisin mielin kohti uusia haasteita, uutta elämää.
Elämää maissa, mutta ei koskaan maakrapuna.
