Suomen itsenäisyyden juhlinta lähti tällä viikolla liikkeelle pari päivää ennen varsinaista itsenäisyyspäivää, jota vietetään lauantaina.
Joukko sotiemme veteraaneja ja lottia oli presidenttiparin vastaanotolla Linnassa tiistaina. Pääministeri Petteri Orpo taas isännöi lasten itsenäisyyspäivän juhlaa Helsingin oopperatalossa keskiviikkona.
Edelliseen tilaisuuteen osallistui alle 20 vierasta, jälkimmäiseen yli 500 kymmenvuotiasta, kaksi lasta jokaisesta Suomen kunnasta.
Itsenäisyyspäivän vietto on meillä vanhastaan painottunut sotavuosien muisteluun. Lasten ja nuorten maailmassa Suomen sotavuodet ovat hyvin kaukaista menneisyyttä, aikaa, jolloin omien isovanhempien vanhemmat elivät nuoruutta tai aikuisuutta. On siksi hyvä, että itsenäisyyspäivän vietto saa uusia muotoja ja sisältöjä.
Sotavuosien muistamiseen on silti yhä perusteensa. Kyseessä olivat kohtalonvuodet, jolloin itsenäisyyden menettämisen uhka oli todellinen. Ilman puolustautumista Suomi olisi tullut Baltian maiden tapaan liitetyksi Stalinin "kansojen perheeseen".
Toteutumatta jäänyttä historiaa voidaan vain kuvitella, mutta todennäköisesti Suomesta olisi tullut henkisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti hyvin toisenlainen maa kuin nyt. Luultavasti Suomessa esimerkiksi olisi merkittävä venäläisvähemmistö.
Suomen puolustustaistelun on palauttanut mieleen myös Kremlin uusi hyökkäyssota. Historia selittää, miksi Suomen ohella Viro, Latvia, Liettua ja Puola kuuluvat Ukrainan vankimpiin tukijoihin.
Seuraavan viiden, korkeintaan kymmenen vuoden kuluessa Suomesta poistuu se sukupolvi, joka on kokenut sodan rintamalla. Kaksikymmentä vuotta sitten veteraaneja oli satatuhatta, nyt noin tuhat. Sotaveteraanien keski-ikä on ylittänyt sata vuotta.
Parissa vuosikymmenessä Suomesta katoavat myös sodan hengissä selvinneet uhrit, evakot, jotka joutuivat jättämään kotinsa Neuvostoliiton hyökkäyksen ja kovien rauhanehtojen takia.
Moni sotaveteraani oli pitkään kokemuksistaan hiljaa. Tai sitten niitä jaettiin vain toisten veteraanien kesken. Elettiin aikaa, jolloin veteraanien, niin rintamamiesten kuin lottienkin, arvostus oli alamaissa. "Toinen jalka haudassa, toinen juoksuhaudassa", kuului yksi hokema.
Veteraanien ja lottien tarinoissa nousevat esiin sodan erilaiset kasvot, sankaruus ja menetykset. Vahva juonne kertomuksissa on se, että vaikeasta ajasta selvittiin toinen toista tukemalla, niin sota- kuin kotirintamalla.
Tämä yhteishenki näkyi myös sodan jälkeen jälleenrakennuskaudella. Monen viime päivinä haastatellun veteraanin ja lotan puheissa ei niinkään ole paistanut elämänkokemusten raskaus kuin valoisuus sekä kiitollisuus nykyisenlaisesta Suomesta.
Veteraanien kokemukset ovat pitäneet yllä suomalaisten puolustustahtoa. Se torjuu osaltaan uusia hyökkäysuhkia – sitäkin, että tulevaisuudessa Suomeen syntyisi uusia sodan kokeneita sukupolvia.