Olin kaksivuotias, kun perheeni joutui jättämään Karjalan Impilahden Laatokan rannalla. Ensimmäiset muistot olen saanut toisten kertomana.

Talvella lähdettiin junaa odottamaan. Asemalla käsi lähti äidin kädestä, juoksin rataa pitkin, tokihan äiti sai siepattua, kaatui reppuineen radalta. Juna puhalsi ohi. Ihmiset olivat varmoja, että jäimme junan alle, mutta pelastuimme. Kertoilin myöhemmin, että olin jäädä junan alle.