Kilpailukykysopimuksen synty on lähempänä kuin koskaan. Kansantaloudelle sopimus tekisi hyvää ja ennen pitkää myös kansalaisille. Historiallinen ratkaisu olisi voitto myös Sipilän hallitukselle, joka matkan varrella joutui maksamaan oppirahoja.
Noin 13 kuukauden vääntö laajan tuloratkaisun synnyttämiseksi ehti perjantai-iltana vaiheeseen, jossa sopimus tuskin enää kaatuu. Pieni varaus tosin edelleen jää. Lopullinen sinetti lyödään vasta ensi viikon perjantaina, kun Metalliliiton valtuusto käsittelee perjantaisen neuvottelutuloksen.
Kokouksessa kuullaan ärhäköitä kannanottoja liiton sisäiseen käyttöön, mutta sopimuksen kaatuminen olisi kuitenkin yllätys. Seuraukset olisivat niin moninaiset ja dramaattiset, että mahtiliitonkaan päättäjät tuskin sille tielle astuvat.
Matkan varrella hankkeen nimi on vaihtunut yhteiskuntasopimuksesta kilpailukykysopimukseksi. Jälkimmäinen kuvaa sopimuksen alkuperäistä tavoitetta paremmin.
Taipaleensa alussa hallitus odotti työmarkkinaosapuolten sitoutuvan kattavasti yhteiskuntasopimukseen muutamassa kuukaudessa. Tavoite oli täysin epärealistinen. Hallitukselta yksinkertaisesti puuttui työmarkkinoiden tuntemusta.
Palkansaajaliitoissa oli haluttomuutta lähteä neuvotteluihin jo siksikin, että lukuisilla aloilla työehtosopimukset ulottuivat tämän vuoden lopulle ja ensi vuoden alkuun.
Runsaan vuoden aikana hallitus on saanut työmarkkinaoppia yritysten ja erehdysten kautta. Se myös oppi käymään kauppaa ja asettamaan paineita. Esimerkiksi viime päiviltä käy veronhuojennusten suuruuden sitominen kilpailukykysopimuksen kattavuuteen.
Jos sopimus nyt pysyy koossa, se on historiallinen. Ennennäkemättömän ratkaisusta tekee se, että työmarkkinajärjestöt pystyivät hallituksen tuella sopimaan kustannustason alentamisesta, käytännössä sisäisestä devalvaatiosta. Se on kiistaton, iso voitto hallitukselle.
Myös työmarkkinaosapuolet ovat osoittaneet todellisuudentajua: valtaosa työntekijäliitoistakin on havainnut, millaisia ongelmia korkea kustannustaso on aiheuttanut.
Ei kuitenkaan ole ihme, että neuvottelut ovat olleet erityisesti palkansaajajärjestöille äärimmäisen vaikeat. Kustannustasoa pudotetaan heikentämällä työntekijöiden etuja työnantajien hyväksi. Rahallista menetystä tosin kompensoivat luvatut veronkevennykset.
Työnantajaleirissä eläteltiin uuden hallituksen aloitettua toiveita ay-liikkeen jyräämisestä yhteisvoimin. Sitä ei nyt nähty, mikä oli osalle työnantajista ilmeinen pettymys.
Jos sopimus alkaa todella tukea Suomen kilpailukykyä, siitä hyötyvät myös työttömät, jotka ovat eniten kärsineet talouden korpitaipaleesta. Se, että ammattiliitto PAM puheenjohtajansa Ann Selinin mukaan perusteli sopimuksen hyväksymistä valtavalla työttömyydellä, kertoo aidosta solidaarisuudesta.
Kilpailukykysopimus on Suomelle tässä tilanteessa parempi ratkaisu kuin tavanomaiset liittoneuvottelut. Kansantalouden häiriötilan yhteen syyhyn kyettiin nyt puuttumaan tehokkaammin.
Silti luonnollinen kehitys työmarkkinoilla kulkee suuntaan, jossa sopimuksista neuvotellaan kullakin alalla erikseen ja nykyistä paikallisemmin. Vain silloin kunkin alan ja työpaikan erityistarpeet pystytään ottamaan huomioon.