Sininen Rytmiluu soittaa
Ravintola Amarillossa
Oulussa keskiviikkona.
Minimalistista bluesrockia soittava Sininen Rytmiluu soittaa pian ensimmäisen keikkansa kahdeksaan vuoteen. Trion kitaristi Törrö Tapaninen valaisee, että kyseessä ei ole soittajakonkareiden rutiininomainen kädenpuristus tai nostalgiaa hilseilevä reunion.
"Olen tehnyt kuusi vuotta trubaduurikeikkoja ja soittanut vain akustista kitaraa, enkä osannut enää kuvitella vielä joskus tarttuvani sähkikseen", Tapaninen hämmästelee.
Sinisen Rytmiluun suomenkielisessä rockissa yhdistyy J.J. Calen minimalismi ja vanhan bluesin monotoninen, hypnoottinen vimma.
"Blues voi olla lauluissa mukana joko alla piilotettuna tai selvästi esillä, mutta soittajalta se vaatii aina totaalista omistautumista."
Oululaisen rockravintolan jameissa syntyneessä yhtyeessä musisoivat Tapanisen lisäksi tätä nykyä rumpali Jarkko Aho ja basisti Juha Liimatta.
Sininen Rytmiluu teki keikkoja ahkeraan, mutta sen liekki sammui 1990-luvun puolivälissä, joka oli hankalaa aikaa isoillekin suomirokkareille.
"Suomenkielistä rockia ei 1990-luvulla katsottu kauhean suopeasti", Törrö Tapaninen kuittaa.
Hän muistelee, että uusi yhtye oli pakko perustaa siinä vaiheessa, kun malja tuli Popedassa täyteen. Rock-elämäntyylin Tapaninen uskoo silti omaksuneensa jo pienenä nassikkana Koillismaan tanssilavoilla bändejä nähtyään.
"Muistan hyvin, kun 1972 näin Pepe ja Paradisen Taivalkaaren tanssilavalla. Basisti Pave Maijanen heitti kesken biisin Pepe Willbergille, että 'älä nyt kelaa'. Jo silloin tajusin, että Pave oli rock- ja Pepe enemmänkin iskelmälaulaja."
Tapaninen tuskailee rockia vaivaavaa reunion-boomia. Hän painottaa, että Sininen Rytmiluu nousee kehiin vakavissaan. Suunnitteilla on pitkäsoitto.
"Emme halua fiilistellä ja puuhastella, kuin pitkän tauon pitäneet vanhat äijät, vaan haluamme soittaa rockia ihan oikeasti."
Ennen Sinistä Rytmiluuta Tapaninen ehti soittaa viisi vuotta Popedassa. 1980-luvun alussa hän järjesti konsertteja Oulussa, tilutteli pari vuotta Ramblersissa, ja toimi englantilaisen bluespumppu Dr Feelgoodin kiertuemanagerina, vieraskitaristina ja miksaajana.
Vuonna 1988 Tapanista pyydettiin Dr Feelgoodiin kokopäiväiseksi kitaristiksi.
"Lee Brilleaux -vainaa sattui kuulemaan Pate Mustajärven soololevylle päätyneen Feelgood-coverin, jossa soitin kitaraa, ja pyysi soitostani innostuneena minua bändiinsä", Tapaninen muistelee.
Tapaninen ei liittynyt yhtyeeseen. Hän muistelee, että keikat, joilla hän luukutti kitaraa yhtyeen kanssa ollessaan yhtyeen Suomen kiertuemanageri, ovat silti yhä unohtumattomia.
Arto Kiuru