Si­joit­ta­ja Markku Kan­kaa­la aikoo viedä taas uuden yri­tyk­sen pörs­siin – Summa Defence tekee monesta pie­nes­tä puo­lus­tus­alan yri­tyk­ses­tä yhden ison

Pääosin Oulun seudulta ponnistavat sijoittajat ovat rakentamassa pikavauhtia merkittävää yhteenliittymää puolustusteollisuuteen.

Sijoittaja Markku Kankaala aikoo luotsata pörssiin taas uuden yrityksen, puolustusteollisuusyritys Summa Defencen. Arkistokuva.
Sijoittaja Markku Kankaala aikoo luotsata pörssiin taas uuden yrityksen, puolustusteollisuusyritys Summa Defencen. Arkistokuva.
Kuva: Tiina Wallin

Suomeen on perustettu uusi puolustusalan yhteenliittymä Summa Defence Oy, jonka tavoitteena on yhdistää suomalaisia puolustusalan yrityksiä ja luoda alalle voimakas tekijä.

Yhtiön tavoitteena on kasvaa yli 500 miljoonan euron konserniksi jo ennen vuotta 2028.

Yrityksen taustalla suurimpina omistajina toimivat yrittäjätaustaiset Aktiiviomistajat-sijoittajaryhmän jäsenet.

Summa Defencen hallituksen puheenjohtaja ja perustajajäsen on Oulun seudulla pitkään vaikuttanut, nyttemmin Tammisaareen muuttanut sijoittaja Markku Kankaala.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä