KOTIIMME ON SAAPUNUT vieras kaukomailta. Bangladeshilainen poika on ensivierailullaan Pohjolassa, ja halukas kokeilemaan kaikkea suomalaista, paitsi tietenkään menemään saunaan alasti.
Ruokapöydässämme on tarjolla suomalaisen perinneruoan kirjo. Olen päättänyt aiheuttaa vieraalle kulttuurisokin. Jo aikaisemmin olen pelotellut tiedolla, että Suomen-vierailulla on kohteliaisuussyistä maistettava poroa. Kauhuissaan poika on miettinyt tätä matkalaukkujaan pakatessaan, ja pohtinut jopa vetoavansa uskontoonsa. Söpöjä eläimiä ei saa syödä.
Pienen maanittelun jälkeen vieras kuitenkin laittaa poronpalan suuhunsa. Mitä tapahtuukaan! Silmiin syttyy oivalluksen loiste ja suu kääntyy hymylle. Hei, tämä on herkkua!
POROA KATETAAN kohteliaasti siis joka ruoalle. Vierasta harmittaa jopa Rovaniemellä tarjottu hotelliaamupala, koska siellä ei sarvipäätä tarjoilla. Hän ei vielä tiedä, että edessä on taisto itsetunnon kanssa. Vuokraamme auton, ja ajelemme summamutikassa sinne minne etupuskuri näyttää. Vieraani pahaksi onneksi edessä on porofarmi.
Aitauksessa astelee uljaita poroyksilöitä mahtavine sarvineen, ja kameraa kaivataan välittömästi paikalle. Vielä parempi kuvauskohde on poronvasa, joka kellottelee aitan nurkalla sorkat taivasta kohden. Vasa antaa rapsuttaa itseään, siitä irtoaa pari karvaa hyppysiin. Mielipaha on väistämätön. Vieras vannoo juhlallisesti, ettei murenakaan poroa eksy enää hänen nieluunsa.
ENSIMMÄINEN LIPSAHDUS sattuu jo parin tunnin päästä. Arktikumin kahviossa on tarjolla meheviä piirakan siivuja. Vieras suunnittelee ottavansa lohipiirakan, mutta minä ehdotan porotäytettä, ilkiö kun olen. Sorkkaeläin tekee kauppansa.
Piirakka maistuu hyvälle. Lähdemme kiertämään museota, josta löytyy muun muassa saamelaisten tunturielämästä kertova näyttely. Lasivitriiniin lavastettu poronteurastus saa taas vieraan voihkimaan ihmisen julmuutta. Ei poroa enää ikinä. Varmasti.
HOTELLIN MINIBAARIN savuporo jää koskemattomaksi, mutta yöuni tekee tehtävänsä. Jälleen kotona porosiivu eksyy leipäviipaleen päälle kuin vahingossa. "Tämä poro on jo kuollut. Mitään ei ole enää menetettävissä", vieras filosofoi, ja omantunnon ääni on vaiennettu pysyvästi. Poro on hyväksytty, se on herkkua ja normaalia ruokaa. Onko kulttuurisokki muka jo koettu? Onko vieras jo sinut suomalaisuuden kanssa?
Kaivan jääkaapista paketin. "Saisiko olla graavia lohta? Se on vain suolattu, muuta sille ei ole tehty", selitän.
"Kiitos. Tätä on siis vain keitetty?" vieras kysyy, ja läiskäsee rohkeasti siivun ruisleivän päälle. Totuus raa'asta kalasta saa vieraan hiljenemään. Miten suomalaiset voivat...?
KRISTIINA JUUTINEN