Sii­ka­jo­ki­nen: En tiedä, miksi puu­ko­tin uhria - Ka­le­va.fi seuraa oi­keu­den­käyn­tiä livenä

Rajakylän palkkasurman oikeudenkäynti on jatkunut maanantaiaamun aikana siikajokisen miehen kuulemisella. Mies ei osaa sanoa, miksi hän lopulta puukotti uhria.

-
Kuva: Jukka Leinonen

Rajakylän palkkasurman oikeudenkäynti on jatkunut maanantaiaamun aikana siikajokisen miehen kuulemisella. Mies ei osaa sanoa, miksi hän lopulta puukotti uhria.

Siikajokisen miehen mukaan Bobby Dashti painosti häntä tekoon. Hän ei kuitenkaan halunnut toteuttaa surmatyötä, vaan toivoi, että saisi asian jotenkin epäonnistumaan ja sillä lailla perusteltua Dashtille, että surmaaminen ei onnistu.

Miehen suunnitelma oli ilmeisesti saada aikaan fyysinen konflikti uhrin kanssa, mikä täyttäisi "toimeksiannon parametrit", mutta mikä ei johtaisi uhrin kuolemaan.

Mieheltä kysyttiin oikeudessa, miksi hän kuitenkin puukotti uhriaan hedelmäveitsellä.

"Edelleen on hämärän peitossa, miksi ylipäätään olen lähtenyt lyömään", hän sanoo.

Kaleva.fi seuraa oikeudenkäyntiä livenä. Oikeudenkäynti alkoi maanantaina kello 8.

Vielä on epäselvää, saadaanko oikeudenkäyntiä käytyä loppuun maanantain aikana.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä