Pääkirjoitus

Senkin pul­le­ro, voisit sinäkin vähän laih­dut­taa

Jatkuvan lihomisen taustalla on nähtävissä elinympäristöön liittyviä rakenteellisia tekijöitä, joihin voitaisiin puuttua. Kokonaiskuvan tunnistamisen sijaan on helpompi sysätä vastuu yksilöille ja paheksua näitä itsekurin puutteesta.

Elintason nousu ja ravinnon, myös epäterveellisen, rajaton tarjonta aiheuttavat painnonnousua Suomen ohella ympäri maailmaa. Rasvan ja sokerin yhdistelmä on monille vaikeasti torjuttava yhdistelmä.
Elintason nousu ja ravinnon, myös epäterveellisen, rajaton tarjonta aiheuttavat painnonnousua Suomen ohella ympäri maailmaa. Rasvan ja sokerin yhdistelmä on monille vaikeasti torjuttava yhdistelmä.
Kuva: NARONG SANGNAK/EPA

Menneiden aikojen Suomi-filmeissä seikkailevat hoikat ihmiset. Vanhoissa valokuvissa kameraan tuijottavat lommoposkiset sukulaiset.

Pula-ajan Suomessa solakkuuden takana oli ihan muita selittäviä tekijöitä kuin ulkonäköpaineet tai hyvinvointivalmentajan ohjeistama ruokavalio ja liikunta. Kun työntekoa helpottavia koneita ei ollut, joutuivat ihmiset tekemään raskasta ruumiillista työtä niukan ja yksipuolisen ravinnon turvin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut