Suomen tulevaksi turvallisuuspoliittiseksi perusratkaisuksi on tietoisesti pyritty markkinoimaan kahta vaihtoehtoa eli joko nykyisen olotilan jatkamista tai Nato-jäsenyyttä. Tämä kahtiajako ei kuitenkaan anna oikeaa kuvaa Suomen todellisista vaihtoehdoista ja siitä kehityksestä, mikä EU:ssa hvk-prosessin myötä on tapahtumassa.
Suomen akuuteimmaksi turvallisuuspoliittiseksi valinnaksi on nousemassa suhtautuminen EU:n tulevan perustuslain esitykseen EU:n puolustuksesta eli rakenneyhteistyöstä ja yhteisistä turvatakuista. Italian viimeisimmän ehdotuksen mukaan EU:n turvatakuut koskettaisivat kaikkia unionin jäsenmaita, halusivat nämä sitä tai eivät.
Hallituksella on vielä turvatakuisiin omat varauksensa ja esitys saattaa muuttua hieman siltä osin, että turvatakuiden automatiikka poistuisi. Selvää kuitenkin on, että Suomi sopeutuu erityisesti kolmen suuren Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian hyväksymään kompromissiin. Mitä todennäköisimmin hallitus tulee ensi viikonlopun jälkeen esittämään, että turvatakuut ovat vain eräänlainen solidaarisuuden osoitus, joka ei tule muuttamaan Suomen asemaa ja liittoutumattomuutemme lähtökohtia.
EU:n puolustusyhteistyöhön liittyvän rakenneyhteistyön osalta hallitus tullee esittämään, että Suomi ”odottaisi ja katsoisi”, mitkä maat ovat menossa mukaan ja millaiseksi rakenneyhteistyö alkaa kehittyä. Tämä asia on varmasti yksi niistä asioista, joissa hallituksen ja kokoomuksen käsitykset eroavat toisistaan. Kokoomuksen mielestä maamme EU-politiikan jatkuvuus ja vaikutusvaltamme säilyttäminen EU:ssa vaatii sitä, että Suomi menee mukaan rakenneyhteistyöhön, jos vain täytämme osallistumiskriteerit.
Vain tällä tavoin voimme todellisuudessa vaikuttaa tämän yhteistyön muodostuvaan sisältöön. Se, että jäisimme odottamaan uuden perustuslaillisen sopimuksen voimaantuloa vuonna 2006 tai 2007, ja tekisimme päätöksen mukanaolosta vasta silloin, merkitsee käytännössä Suomen jäämistä sivuun EU:n uudesta ytimestä.
Kokoomus on varmasti myös hallitusta valmiimpi kysymään aidosti sitä, miksi Suomen pitäisi olla EU:n turvatakuiden aikana liittoutumaton maa. Suomesta ei EU:ssa tule sotilasliiton jäsen, mutta me olemme ehdottomasti unionivaltio, jolle tulee tarvittaessa sotilaalliseen voimaan perustuvat turvatakuut.
Ensi syksyksi luvattua hallituksen turvallisuuspoliittista selontekoa kirjoitetaan tilanteessa, jossa keskeisiä turvallisuuteemme ja kansainväliseen asemaamme liittyviä päätöksiä tehdään jo ennen selonteon valmistumista. Selonteko ei tule tekemään esitystä Suomen Nato-jäsenyydestä ja siinä tuskin esitetään muutenkaan uusia merkittäviä muutoksia hvk:ssa jo hyväksyttyjen päätösten lisäksi. Selonteon pohjana tulee olemaan EU:n ytimissä toimiva näennäisesti liittoutumaton unionivaltio, joka edelleen pitää optiota avoimena Naton suuntaan.
Puolustusvoimia on viime vuosina myllerretty eri joukko-osastosiirroilla ja lakkautuksilla ja toimintojen ulkoistumisella kustannusten säästämiseksi. Sama kehitys on käynnissä useissa muissakin EU-maissa. Selonteon kiihkeimmät poliittiset väännöt käydäänkin ensi vuonnakin todennäköisesti rahasta ja yksiköistä.
Esikuntien osalta on käynnistymässä uusjako, jossa perustettavan useita satoja henkilöitä käsittävän maavoimien esikunnan vastineena on sotilasläänien ja vastaavien esikuntien merkittävä alasajo. Ainakin Oulun, Hämeenlinnan ja Mikkelin kesken tullaan varmasti käymään kiihkeä taistelu siitä, mihin uusi esikunta sijoitetaan.
Joukko-osastojen osalta ainakin Mikkelissä sijaitseva Savon prikaati on varmasti jälleen kerran tulilinjalla ja sinällään yllättävää pitkällä tähtäimellä myös Kauhava. Miksi puolustusministeri Kääriäinen niin kiihkeästi tarjosikaan Kauhavaa yhteiseurooppalaisen lentokoulutuksen kohteeksi? Siksi, että jollemme onnistu myymään koulutusta ja paikkaa muille niin Kauhavan varuskunta kuihtuu.
Ilmavoimat on käytännössä päättänyt siirtää lentäjiensä alkeiskoulutuksen Tikkakoskelle, ja kun aika jättää Hawk-jatkokoulutuslentokoneet, niin tämä koulutus tullaan sitten ostamaan jostain ihan muualta, tarvittaessa vaikka Ruotsista.