52, Tampere, vihr./V
Tekniikan lisensiaatti Hassi tunnetaan sinnikkäänä ja rohkeana poliitikkona. Poliittiset kannuksensa hän hankki Teiniliitossa ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa 1970-luvun alussa taistolaisen riveissä. Hassista tuli vuonna 1979 Tampellan Tampereen tehtaan ensimmäinen naisinsinööri. 1980-luvun lopun hän oli vapaa kirjailija ja vihreiden kaupunginvaltuutettu. Vuonna 1991 hänet valittiin kansanedustajaksi. Poliittinen ura huipentui vuonna 1999, jolloin hänestä tuli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri. Ydinvoimaa vastaan ikänsä taistellut Hassi koki pahan kolauksen, kun eduskunta teki vuonna 2002 myönteisen päätöksen viidennestä ydinvoimalasta. Sen seurauksena Hassi johdatti vihreän liiton oppositioon, vaikka puolueen puheenjohtaja Osmo Soininvaara kannatti hallituksessa pysymistä.