"Ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne lyödään Suvikultaan" riimiteltiin Suomea kohauttanen margariiniskandaalin aikaan 1960-luvun alussa. Noihin hetkiin loppui viattomuus ruokapöydissämme. Sitä mukaa kun ravinnostamme jaetaan yhä lisää tietoa, kasvaa syömämiehen ahdistus.
Ennen ruoan lisäaineita - tai ainakin ennen kuin niistä meille kerrottiin - ravinnon soveltuvuus syötäväksi selvisi katsoen, haistaen ja maistaen. Kokkareinen maito ja vihertävänharmaa lenkki sysättiin laskiämpäriin yhdessä homeisen leivän kanssa.
Syömisiämme valvovat kymmenet viranomaisorganisaatiot. Suosituksia ja tietoa tuotetaan niin paljon, ettei olennaista voi erottaa. Rasvan ja suolan vaarallisuuden opimme melko hyvin, ja kansan terveys koheni. Nykyiset tieteelliset ruokapuheet saavat kuitenkin kuulijan vatsan kouristelemaan.
Lisäaineiden vakuutetaan olevan tutkittuja ja turvallisia, mutta moni on toista mieltä. Esimerkiksi Espoon kaupunki päätti lopettaa natriumbentsoaatin käytön kouluruoissa. Tuota mahdollisesti ylivilkkautta aiheuttavaa aromivahvennetta löytyy kuitenkin yhä suuresta osasta valmisruokia.
Internetissä on kokonaisia keskustelupiirejä tiettyjen lisäaineiden ympärillä. Hyvin yleisestä makeutusaineesta aspartaamista kerrotaan kauhujuttuja, eikä kaneliakaan saisi enää ropotella puuronsa päälle mielin määrin: siinä on maksalle vaarallista kumariinia.
Kalaa pitäisi syödä, mutta ei mitä ja miten tahansa. Jos ostat silakkaa, valitse alle 17-senttisiä. Tuota pidempiä krominakkeja passaa paistella vain kerran tai pari kuukaudessa.
Kasvikset ovat terveellisiä, mutta torjunta-aineiden vaaraa ei sovi unohtaa. Mausteita säteilytetään ja muuntogeenisen ruoan vaarallisuudesta kirjoittelua seuraava kuluttaja yrittää hämillään päättää, keneen uskoa.
Meille myydään ihan luvallisesti ruisleipänä tuotetta, jossa on ruista vain puolet. Leipomojätin rieskan paistoruskea ja einespihvin grilliraita ovat peräisin väripurkista.
Tuokin tieto löytyy pakkauksesta, mutta harvallepa E-koodit aukeavat noin vain. Kauppareissulla on vain uskottava valvovan viranomaisen varjelukseen.
Enää ei riitä, että ruoka ravitsee. Siinä pitää olla jotain enemmän, lisäominaisuuksia, funktionalisuutta. Vaikka funktionaalista elintarviketta ei ole vielä määritelty EU:n lainsäädännössä, niitä vyörytetään ostoskoreihimme näkyvästi ja kuuluvasti.
Vedellä jatkettu jukurtti ei olekaan vedellä jatkettua jukurttia, vaan probioottisia maitohappobakteereja sisältävää hapanmaitotuotetta. Mainosten perusteella sellaisen nauttiminen on lähes kansalaisvelvollisuus. Muuten tulee pöpö ja uupumus ja perikato.
Ravintomme mainostamisessa koetellaan rajoja. Ehkä lainkin, mutta ainakin kuluttajan harhaanjohtamisen. Tuotteen rasvattomuutta ylistetään, mutta siitä ei ilakoida ääneen, että neljäsosa herkusta on sokeria.
Luomusta terveyttä ja mielenrauhaa hakeva nälkäinen on hämillään hänkin. Luonnonmukaisesti tuotettu ruokakin jakaa mielipiteitä. Arvostelijoiden mielestä tehoton luomu on askel taantumuksen suuntaan. Makutesteissäkin tulokset ovat ristiriitaisia.
Suomalainen kuluttaja maksaa ruoastaan yhä 15 prosenttia enemmän kuin EU-maiden asukkaat keskimäärin. Vastineeksi voisi vaatia vähän isommallakin äänellä paikallista, tuoretta ja lisäaineetonta ruokaa.
petri.hakkarinen@kaleva.fi