Sara Wacklin (1790-1846) lienee monille tuttu vain nimenä. Mikä oli naisiaan tuo kaikkien aikojen oululainen?
Tyttöjen koulutuksen tienraivaaja. Kulttuurihistoriallisen ja satiirisen kirjallisuuden uranuurtaja. Naisten itsemääräämisoikeuden varhainen kannattaja.
Sen sijaan Wacklin ei ollut Suomen ensimmäinen naiskirjailija, vaikka häntä toisinaan sellaiseksi tituleerataan. Etujoukkoon hän kuului, mutta edelle kirivät ainakin Fredrika Wilhelmina Carstens ja Augusta Lundahl.
Teoksestaan Sata muistelmaa Pohjanmaalta (Hundrade minnen från österbotten, 1844-45) Wacklin silti parhaiten tunnetaan. Tapahtuma-, tapain- ja henkilökuvausten kokoelma valmistui hänen viimeisinä elinvuosinaan Tukholmassa. Kirja esittelee erityisesti 1700-luvun lopun ja seuraavan vuosisadan alun Oulua ja oululaisia.
Kertomukset tarkastelevat oululaista porvaristoa osin myötämielisesti, mutta myös naureskellen, jopa hieman pilkallisesti. Teos onnistuikin ärsyttämään Oulun pieniä piirejä vähän samaan malliin kuin Erno Paasilinna ja Kirsti Simonsuuri runsaat sata vuotta myöhemmin.
Filosofian tohtori Taina Pitkänen-Koli näkee tyylissä porvariston hierarkkisen yhteiskuntakäsityksen kritiikkiä. "Wacklin on edelläkävijä siinä mielessä, etteivät suomalaiset tuohon aikaan kirjoittaneet ranskalaistyyppistä satiiria, jota osa tarinoista edustaa."
Muisteloista löytyy myös eräänlaista esifeminismiä. Kertomus Tiina-tädistä kuvaa "valioparveen" eli "avioliiton ikeeseen" alistumattomiin naisiin kuuluvaa opettajatarta, joka seuraa politiikkaa ja jonka suulla Wacklin kommentoi kitkerästi naisten asemaa.
Eräässä luvussa Wacklin kertoo äidistä, joka mieluummin surmasi itsensä ja lapsensa kuin luovutti nämä hylkäämälleen miehelle.
"Mukana on näkökulma, ettei naisen ole pakko elää sietämättömässä avioliitossa", sanoo Taina Pitkänen-Koli.
Yhteiskunnallisia näkemyksiään Sara Wacklin ei tuonut teksteissään suoraan julki. Ne täytyy kaivaa esiin tulkinnan avulla.
Radikaali opetusideologia
Ehkä arvokkainta oli Wacklinin toiminta tyttöjen koulutuksen organisoijana. Aikana, jolloin vuodelta 1724 peräisin oleva virallinen koulujärjestys tunsi vain poikaoppilaat, hän ehti johtaa kuutta yksityistä tyttökoulua Oulussa, Helsingissä ja Turussa.
Tyttöjä opetettiin yksityisissä mamselli-, musteri- tai pensionaattikouluissa. Lisäksi jo ennen Suomen sotaa Venäjään kuuluneen Vanhan Suomen venäläiseen koululaitokseen kuuluivat tyttökoulut.
Wacklinin opetusideologia kuitenkin poikkesi yleisestä linjasta. "Yksityiset tyttöjen koulut olivat pitkälti porvarisluokan ideologiasta lähteviä: tytöille piti antaa koti- ja seurustelutaidot, jotta he olisivat houkuttelevia avioliittomarkkinoilla. Tätä Sara ei ajatellut, vaan sitä, että naisen pitää pystyä tulemaan itsellisesti toimeen", kertoo Taina Pitkänen-Koli.
Wacklinin kouluissa tytöille opetettiin matematiikkaa, historiaa, maantietoa, kieliä... Hän pyrki nostamaan oppisisällöt virallisia perusoppilaitoksia, triviaalikouluja, vastaaviksi ja ylemmäksikin, aina lukiotasolle asti. Ruumiillista kuritusta vaativa mutta leikkisä opettaja vastusti.
Turvakoti Kaivopuistoon
Sara Wacklin oli ilmeisesti ensimmäinen suomalaisnainen, joka hankki opettajan pätevyyden - ja vielä Pariisissa. Levoton matkustelija suuntasi 1835 Sorbonnen yliopistoon ja suoritti siellä seuraavana vuonna opettajatartutkinnon.
Ranskassa hän saattoi törmätä nousevaan naisasialiikkeeseen. Tätä ei voida kuitenkaan todistaa. "Ongelma Wacklinin kohdalla on, ettei dokumentteja löydy, vaikka niitä on kuinka etsitty", Taina Pitkänen-Koli harmittelee.
Dokumenttien puute tehnee mahdottomaksi arvioida Wacklinin pioneeriajatusta: hän halusi rakennuttaa Helsingin Kaivopuistoon huvilan köyhien naisten turvakodiksi.
Suunnitelma oli Suomessa ensimmäinen laatuaan, mutta se kaatui jo alkumetreillä tontin puutteeseen. Ei tiedetä, voidaanko ideasta vetää suora linja nykypäivän turvakoti-käsitteeseen. Mahdollisia esikuvia oli maailmalla monensorttisia.
Katkeruutta ja voimaa
Helsingissä Wacklin liikkui ajan huippusivistyneistön muodostaman Lauantaiseuran liepeillä. Ideat tyttöjen koulutuksesta ja naisten itsenäisyydestä kytkeytyivät ajan aatevirtauksiin, mutta selittynevät myös Wacklinin henkilökohtaisten kokemusten synnyttämällä uhmalla ja etenemishalulla.
Hän syntyi porvarisperheeseen, mutta isän kuoleman takia oppi jo varhain tuntemaan köyhyyden ja nälän. Vaihtoehdoksi jäi ponnistella omalla työllä ylös kurjuudesta.
Avioliittomarkkinat rumaksi mainittu Sara jätti sikseen ja keskittyi henkisiin pyrintöihin. Tiedonjanoa pohjusti äidin sisarpuolen aviomies, mittavan luonnontieteellisen kokoelman kerännyt apteekkari Johan Julin.
"Kunnialla ja maineella oli hänen mielestään mittaamaton arvo", luonnehti Fredrika Runeberg Wacklinia.
Elämänsä viime vuosina kirjoittamassaan muistiinpanossa Sara vaikuttaa sekä katkeralta että voimakkaalta:
"Mitään kiitollisuutta en ole tuntenut tyhjässä, ilottomassa elämässäni, minkä minulle lahjoittivat vanhempani, joiden ainoa perintö oli kurjuus... minun olisi muka pitänyt muiden hyväksi uhrata viimeisetkin voimani ja kaikki! kaikki! ehkäpä syödä heidän armoleipäänsä kerjäläisenä. Ei! ei! En koskaan rupea teeskentelemään."