Kirjoittaja on Kalevan yleisöarvioija, joka raportoi yleisön näkökulmasta Oulun juhlaviikkojen festivaalitapahtumista.
Oulunsalo Soi -musiikkijuhlien avajaiskonsertti Oulun tuomiokirkossa oli vaikuttava musiikkielämys. Osallistuin elämäni ensimmäistä kertaa tämän jo vakiintuneen juhlan konserttiin ja suoraan sanottuna kadun myöhäisherännäisyyttäni. Olen vuorenvarmasti menettänyt monta vastaavaa kaunista hetkeä kuin Ylistyssäteitä-konsertti.
Esiintyjät olivat huippumuusikoita, tottuneita isompiinkin estradeihin kuin tuomiokirkkomme. Heistä välittyi kuitenkin yleisölle rento rakkaus musiikkiin, kaikenlainen jäykkyys oli poissa. Uskon, että taiteellisen johtajan Virpi Räisäsen avoin persoona edesauttaa tätä tunnelman luontia, jossa esiintyjien ja yleisön välille tuntui syntyvän suora henkinen yhteys.
Avajaispuheessaan Räisänen muisti huhtikuussa edesmennyttä pianisti Raphaël Drouinia, ja Danel-kvartetti omisti S. Barberin jousikvarteton esityksen hänen muistolleen. Esitys oli sydäntäsärkevän kaunis, kyyneliin liikuttava.
Barocco Boreale ja Danel-kvartetti soivat molemmat kauniisti. Barokkimusiikin poljento vie mukaansa, sitä voisi kuunnella vaikka kuinka kauan.
Kun tenori Tuomas Katajala lauloi Danel-kvartetin säestyksessä B. Brittenin neljä kansanlaulusovitusta, ajattelin mielessäni, että tämä oli konsertin kliimaksi. Erityisesti kaksi ensimmäistä sovitusta, The Trees They Grow So High ja Oliver Cromwell, olivat niin taidokkaita, että lähes hypin innosta penkissä.
Se kaikkein kaunein elämys oli kuitenkin vasta tulossa. Trey Lee L. Boccherinin sellokonserton solistina. Nuori t-paitainen, ujosti hymyilevä mies soitti herkällä vaistolla, musiikin tarinaan upoten, soitintaan kunnioittaen. Hetkeksi tuntui, että aika pysähtyi.
Kaksituntinen konsertti valutti samettia sielulle, herätti herkkiä tunteita, sai melkein unohtamaan, miten epämukavat tuomiokirkon penkit ovatkaan istua. Ehkä kaksi tuntia oli vähän liian pitkä rupeama kirkkokonsertiksi, mutta mistä karsia?
Kokonaisuus toimi upeasti.