Kaleva Live: Tulevan kauden AC Oulu esit­täy­tyy suu­rel­le ylei­söl­le, vas­tas­sa re­ser­vi­jouk­kue OLS – katso kauden en­sim­mäi­nen har­joi­tus­ot­te­lu suorana täältä

Vanhat kuvat: Nos­tal­gi­nen jou­lu­kuu Oulussa 2002 – tier­na­täh­det lois­ti­vat ja Gimmel jakoi nim­ma­rei­ta Stock­man­nil­la

Luitko jo tämän: Ko­hon­neet len­to­lip­pu­jen hinnat har­mit­ta­vat Oulusta Hel­sin­kiin len­tä­viä, Nor­we­gian tark­kai­lee ti­lan­net­ta – "Pi­däm­me reittiä tar­kas­ti sil­mäl­lä"

Kolumni

Saksa pelasti Suomen

Itämeren alueen ja etenkin Saksan ja Venäjän valta- ja voimasuhteet ovat paljolti määritelleet Suomen kohtaloa. Näiden valtojen suhteet ovat puolestaan yhteydessä laajempiin kansainvälisiin kehityskulkuihin, jotka välillisesti vaikuttavat suomalaisten valintoihin.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston
Suomen ja Pohjoismaiden historian
professori.

Itämeren alueen ja etenkin Saksan ja Venäjän valta- ja voimasuhteet ovat paljolti määritelleet Suomen kohtaloa. Näiden valtojen suhteet ovat puolestaan yhteydessä laajempiin kansainvälisiin kehityskulkuihin, jotka välillisesti vaikuttavat suomalaisten valintoihin. Vaikutusyhteydet eivät aina ole johdonmukaisia ja tarkoitettuja: monet ratkaisevat tapahtumat ovat edenneet suunnittelemattomasti, sattumanvaraisena tuloksena historian monista linjoista, rakenteista ja käänteistä.

Henrik Meinanderin tuoreen Suomen historian yleisesityksen yhtä perusviestiä on luonnehdittavissa tuohon tyyliin. Meinander korostaa, kuinka Itämeren alueella tapahtuneet vallansiirrot ovat toistuvasti johtaneet odottamattomiin ketjureaktioihin ja selkkauksiin, joista myös suomalaiset ovat joutuneet kärsimään.

Toisaalta selkkaukset, sodat ja voimatasapainon muutokset ovat olleet Suomelle myös suotuisia: Suomen kehitys erilliseksi kansakunnaksi 1800-luvulla ja itsenäiseksi tasavallaksi 1900-luvun alussa eivät olisi olleet mahdollisia ilman Euroopan suuria sotia, jotka rikkoivat vanhoja valtarakennelmia.

Suomi saavutti itsenäisyytensä ensimäisen maailmansodan loppukouristuksissa, tilanteessa, jossa sekä Venäjä että Saksa olivat heikkoja. 1930-luvun lopulla molemmat suurvallat olivat yhtä aikaa toipumassa ja "odottivat nälkäisinä pääsevänsä valloittamaan takaisin ja mieluummin laajentamaan ennen vuotta 1914 hallitsemiaan alueita", Meinander toteaa. Siksi tilanne oli syksyllä 1939 Suomen kannalta vaarallisempi kuin monet täällä osasivat edes kuvitella.

Meinanderin tulkinta talvisodasta ei ole uusi, mutta se on realistinen, tasapainoinen ja alan laajan tutkimuksen tulokset oivaltavasti yhteenpunova. Neuvostoliitto hyökkäsi puolueettomaksi julistautuneen Suomen kimppuun siksi, että Stalin pelkäsi Hitlerin ennemmin tai myöhemmin hyökkäävän Leningradiin ja Neuvostoliiton pohjoisosiin Suomen kautta. Suomalaisten vakuuttelut Saksan torjumisesta eivät ymmärrettävästi Stalinin epäilyksiä horjuttaneet: neuvostojohdon mukaan saksalaiset saattoivat nousta maihin Suomessa riippumatta suomalaisten tahdosta.

Taustalla oli myös molemminpuolisia ja aiheellisia epäluuloja. Mutta ilman niitäkin konflikti oli väistämätön. Tai paremmin: sota olisi ollut vältettävisssä, jos suomalaiset olisivat olleet valmiita uhraamaan vastasaavutetun valtiollisen itsenäisyytensä, entisen pääkaupunkinsa ja entisen emämaansa - sinänsä aivan luonnollisille - turvallisuuspoliittisille intresseille ja luultavasti kaupan päälle saaneet porvarillisen demokratian sijasta kommunistisen puoluediktatuurin. Tähän Suomi ei ollut valmis, ei edes punakapinassa kukistettu työväenluokka, josta Stalin oli kuvitellut muuta. Siksi talvisota syttyi.

On kuvaavaa, että talvisodan päättäneessa Moskovan rauhassa uusi valtakunnanraja vedettiin suurin piirtein vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhan rajoja seuraillen. Strategiset ja turvallisuuspoliittiset intressit eivät syvään juurtuneina hetkessä vaihdu, vaikka valtioiden ideologiset etumerkit muuttuvat. Stalinin kenraalit painottivatkin syksyllä 1939 samaa kuin parin sadan vuoden takaiset edeltäjänsä: Nevan suurkaupunki tarvitsi luoteessa ja Suomenlahden molemmin puolin turvallisuusvyöhykkeensä, jollaisen Pietari Suuren raja tarjosi ainakin välitavoitteena.

Neuvostoliiton tavoittelema parempi ratkaisu oli siirtää raja 1809 mallin mukaisesti yli Suomen Pohjanlahdelle asti, mutta sitä kevään 1940 asetelmat eivät sallineet. Suomalaisten odotettua sitkeämpi vastarinta, jota tavallista ankarampi talvi ja laajat metsät suosivat, uhkasi pitkittää sotaa. Mitä kauemmin sota kesti, sitä suuremmaksi kasvoi vaara että länsivallat pitäisivat lupauksensa lähettää joukkojaan Suomen avuksi.

Suomea länsivaltain avuntarjous auttoi, vaikka Helsingissä ei elätelty harhakuvitelmia länsiliittoutuneitten tarkoitusperistä: Englanti ja Ranska aikoivat naamioida Norlannin malmikenttien valtauksensa Suomen auttamiseksi ja katkaista malmitoimitukset Ruotsista Saksalle, joka kiirehti samoista syistä Suomen hallitusta suostumaan Neuvostoliiton ankariin rauhanehtoihin. Samalla Berliini antoi Suomen ymmärtää, että se saisi katkerat menetykset takaisin korkojen kera.

Geopoliittinen asema Leningradin varjossa piti huolen siitä, ettei Suomen sallittu jäädä seuraamaan sivusta maailmansodan loppuratkaisua Moskovan rauhan jälkeenkään. Suomi ei pidemmän päälle pystynyt säilyttämään itsenäisyyttään liittoutumatta jonkun Itämeren alueen suurvallan kanssa, Meinander painottaa.

Vaihtoehdot olivat vähäiset. Kun Saksa oli miehittänyt Tanskan ja Norjan, Britannia ei kyennyt antamaan sivustatukea. Suomen ja Ruotsin puolustusliittoa ei hyväksytty Moskovassa sen enempää kuin Berliinissäkään. Neuvostojyrän alle jääneen Baltian kohtalokaan ei Suomea houkutellut, joten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi Saksa, joka alkoi kesästä 1940 lähtien tiivistää suhteitaan Suomeen suurta idänsotaretkeään suunnitellessaan.

Ei ole miellyttävää myöntää, että Hitlerin Saksa pelasti Suomen, vieläpä uudelleen kesän 1944 ankarissa torjuntataisteluissa, joissa puna-armeijan suurhyökkäys pysäytettiin ja Suomen valloitus estettiin ratkaisevasti saksalaisavun turvin. Tällaisia paradokseja historiamme tarjoaa - tosin ilman että ne tekevät oman henkensä edestä kamppailleesta Suomesta natsismin ihailijaa tai Hitlerin kammottaviin päämääriin sitoutunutta pyöveliä.