Väitetään, että teetä alettiin juoda Kiinassa 2737 e.Kr. Yhden tarinan mukaan keisari Shen Nun vietti lepohetkeä puutarhassaan ja viereisen puun lehti putosi hänen kuumaa vettä sisältävään juomakulhoonsa. Keisari innostui juomasta niin, että hän antoi käskyn laajojen teeviljelmien perustamisesta.
Ensimmäisenä eurooppalaisena teehen tutustui todennäköisesti Marco Polo Kiinan matkallaan 1275-92, mutta Eurooppaan ensimmäisen teelastin toi Hollannin Itä-Intian komppania vuonna 1610.
Kello viiden tee
Englantilaisen kello viiden teen kerrotaan saaneen alkunsa, kun 1800-luvulla elänyt Anna, Bedfordin herttuatar tunsi itsensä nälkäiseksi varhaisen lounaan jälkeen, eikä päivällistäkään ollut tapana nauttia ennen ilta kahdeksaa. Niinpä hän ryhtyi nauttimaan iltapäivällä kolmen neljän välillä teetä lisukkeiden kera ja kutsui myös ystäviään seuraksi.
Tyyliin kuuluivat hopeiset, kultaiset tai luuposliiniset teeastiastot, arvokkaat sokeripihdit sekä muut ottimet, kauniit pitsiset tai kirjaillut pöytä- ja lautasliinat. Vieraat istuivat joko katetun pöydän ääreen tai nojatuoleihin, jolloin tarjottavat katettiin sivupöydille.
Kuningatar Viktorian aikana kello viiden tee vakiinnutti asemansa brittiläisen elämän tunnuskuvana. Myöhemmin kun tapa ylsi tavallisen kansan pariin, kello viiden teellä ryhdyttiin korvaamaan koko ateriaakin.
Englantilaisittain teen voi maustaa sokerilla, maidolla tai sitruunalla. Mielikuvaan kuuluvat myös pienet kolmioleivät, sandwichet, kakut ja pikkuleivät.
Venäläisittäin tsaijua
Ensimmäinen teelasti saapui Venäjälle Kiinasta kamelikaravaanin selässä 1638. Vähitellen teestä, tsaijusta tuli kansallisjuoma ja syntyi oma teekulttuuri samovaareineen. Venäläinen tee nautitaan mieluusti hunajan, vadelma- tai kirsikkahillon kera metallipidikkeisistä laseista. Pöytään katetaan sekä makeaa että suolaista syötävää.
Kaikkien ainakin pinnallisesti tunteman japanilaisen teeseremonian juuret ovat kiinalaisissa Tang-dynastian aikaisissa teetavoissa. Teeseremonian isän 1500-luvulla eläneen Sen Rikyunin aikana vakiintui käsite teen tie, chado.
Pisimmillään japanilainen teeseremonia voi kestää viisikin tuntia. Perusajatus on rauhan, harmonian puhtauden ja kaikinpuolisen kunnioituksen tavoittelu.
Eri koulukuntien säännöt määräävät esimerkiksi, miten lautasliina taitetaan ja sijoitetaan. Teeseremoniaan osallistuvat pesevät kätensä teehuoneen ulkopuolella olevalla vesikivellä puhdistaakseen symbolisesti sielunsa ja kehonsa. Teehuoneen oviaukko on myös tarkoituksella matala. Vieraat joutuvat astumaan kynnyksen yli kumartaen, nöyryyttä osoittaen.
Suomessa on totuttu juomaan pussiteetä, haudutettu tee on laadukkaissakin kahviloissa ja ravintoloissa harvinaisuus. Teen laadun parantamiseksi perustettu Teen ystävät yhdistyksen jäsenet eivät halua tyytyä värjättyyn veteen, vaan haluavat kunnollista haudutettua teetä.
Teelaatuja joka makuun
Parhaat teelaadut tuotetaan enimmäkseen yli tuhannen metrin korkeuksissa olevilla teetiloilla. Ainavihannan puun sato korjataan käsin, vain kasvien kärkisilmut ja kaksi ylintä lehteä katkaistaan.
Teen makuominaisuuksiin vaikuttavat kasvupaikan ilmasto-olosuhteet, maaperä, itse teekasvi, sen jalostusaste ja tyyppi, poimintamenetelmät ja -ajankohta sekä poiminnan jälkeinen teen käsittely.
Teen tuottajamaista tärkeimpiä ovat Intia, Ceylon (Sri Lanka), Kiina, Japani, Indonesia ja Kenia. Parhaat teelaadut poimitaan aina käsin, jolloin teepensaasta saadaan vain haluttu lehtiaines.
Poiminnan jälkeinen jatkokäsittely vaihtelee riippuen siitä tuotetaanko "mustaa" eli täysfermentoitua teetä, "punaista" puolifermentoitua oolongtyyppistä vai fermentoimatonta, "vihreää" tai "valkoista" teetä. Fermentointi on jatkokäsittelyyn liittyvä eräänlainen happikäymisprosessi, joka vaikuttaa teen makuun, ulkonäköön sekä sen vaikutuksiin elimistössämme.
Länsimaissa suosituimman mustan teen väri vaihtelee haudutettuna vaalean ruskeasta lähes mustaan. Tärkeimmät tuottajat ovat Intia-Ceylon, Kiina ja Afrikka.
Maailmassa juodaan veden jälkeen eniten vihreää teetä, jonka lehtien väri on hopeanvärisestä tumman vihreään ja valmis juoma vaalean vihreästä tumman vihreään. Tuottajamaita ovat Kiina, Intia, Japani ja Vietnam.
Mustan ja vihreän teen välimuodon oolongin lehtien ja valmiin juoman väri voi olla vihreästä ruskeaan. Kiina ja Taiwan ovat sen tuottajamaita.
Valkoista teetä kerätään kun teepensaan lehdet ovat avautumassa ja silkkisen vaalean nukan peitossa. Lehdet kuivataan vain raikkaassa ulkoilmassa. Hieman yrttimäisen ja usein makeahkon teen lehtien väri on hopeanvalkoisesta vaalean vihreään ja valmis juoma voi olla joko lähes väritöntä tai vaalean vihreää. Kiina ja Taiwan tuottavat valkeaa teetä.
Keltainen tee syntyy, kun lehdet viedään keräämisen jälkeen pimeään ja hapettomaan tilaan, missä ne saavat keltaisen väriinsä. Osa lehdistä voidaan myös paahtaa kevyesti. Valmiin juoman väri vaihtelee keltaisesta ruskeaan ja maku on kypsyneen viljava ja hieman paahteinen.
Teen lehtiä voidaan kuivaamisen jälkeen pyöritellä tuoreissa kukissa ja niiden öljyt antavat teehen voimakkaan maun ja aromin. Teelaatuja maustetaan myös hedelmäöljyillä, mausteilla, yrteillä ja hedelmien paloilla.
Yrttitee ei ole oikeasti teetä, vaan teen tapaan haudutettu juoma. Terveyskauppojen suosikki Rooibos saadaan punapensaasta.
Lähteet: Forsman Tea ja
Tsaiju. Venäläisen teen tarina.