ähkön saatavuus ja sen muut laatutekijät kuten taajuusvakavuus sekä jännitestabiilisuus ovat keskeisiä ominaisuuksia kuluttajan kannalta. Vain niiden säilyttäminen sovituissa rajoissa takaa hänelle tyydyttävän palvelun. Kielteiset poikkeukset laadusta voivat johtua joko sähkön tuottajista, verkko-operaattoreista tai kuluttajista itsestään.
Sähkö on energian jaloin muoto, jota voidaan käyttää kaikissa yhteiskunnan tarpeissa kuten esimerkiksi teollisuustuotannossa, kodeissa, tiedonvälityksessä ja -käsittelyssä sekä yhteiskunnallisten toimintojen tietotarpeen tuottamisessa. Näiden vakava häiriintyminen puolestaan johtaa vakaviin haittoihin tehtaissa, elintarvikkeiden tuottamisessa, maatiloilla ja viranomaisten tietotarpeen tyydyttämisessä.
Sähkön tuottamisen ja sen siirron markkinaehtoistuminen on johtanut maassamme aivan uuteen tilanteeseen, joka voi huonosti hoidettuna vaarantaa sähkön laadun säilymisen sen aikaisemmalla erinomaisella tasollaan. Olemme Suomessa tottuneet siihen, että laadukasta sähköä tulee nappia painamalla ja että voimme käynnistää häiriöttömän lämmityksen ja tietokoneen käytön joka hetki. Varmuus tästä onkin eräs tietoyhteiskunnan toimintojen perusvaatimus kuluttajan näkökulmasta.
Sähköntuotannon laatuvaatimukset voidaan toteuttaa vain niistä etukäteen sopimalla. Tuottajan on kyettävä vastaamaan lupaamansa sähkön tuottamisesta verkkoon tai suoraan kuluttajalle huolehtimalla laitteistojensa kunnosta, polttoaineen riittävästä saatavuudesta ja tarvittavan varatehon olemassaolosta. Verkko-operaattorin on puolestaan huolehdittava tarvittavan siirtokyvyn olemassaolosta ja verkostonsa häiriökestävyydestä mukaan luettuna yleisesti esiintyvien luonnonilmiöiden ja ympäristötekijöiden vaikutukset. Vastuusta vapautuu force majeure -tapauksessa, ylivoimaisen esteen vuoksi, kuten muun muassa sodan, lakon, luonnontapahtuman häiriön takia.
Mielestäni myrskytuuli ja ukkonen eivät ole ylivoimaisia esteitä kuin aivan harvinaisissa tapahtumissa. Tämä käsitys perustuu siihen, että niiden todennäköisyys on suhteellisen suuri, yleensä tapahtumia on monta kertaa vuodessa ja niiden poistaminen on teknillisesti mahdollista varsin kohtuullisilla kustannuksilla eri keinoilla, kuten puita raivaamalla ja käyttämällä riittävän tukevia rakenteita. Vain ääritapaukset muodostavat ylivoimaisen esteen.
Käyttäjä vastaa lyhyiden katkojen ja jännitehuojahtelujen aiheuttamista hankaluuksista, mutta pitempiaikaisten katkojen aikaansaamat taloudelliset tappiot ja tuotannon menetykset ovat mielestäni sähkön tuottajan ja verkko-operaattorin vastuulla. Kuluttaja voi varautua niihin myös hankkimalla oman generaattorin, jonka kustannuksiin tulisi myös muiden osallistua.
Omat ja vakavuudeltaan edellä mainittuja paljon suuremmat, mutta onneksi harvinaisemmat häiriötapahtumat liittyvät kriiseihin. Polttoaineista voi ilmetä saantivaikeuksia, ja niiden hinnat voivat kohota merkittävästi. Ilkiteoilla voidaan häiritä energiatoimitusten saantia tunkeutumalla tietojärjestelmiin ja saattamalla niiden ohjaamat tuotantojärjestelmät vaaralliseen tilaan. Sotilaallisten kriisien aikana on jopa mahdollista, että haittavaikutukset leviävät tietoverkkojen välityksellä maailmanlaajuisiksi ja kohdistuvat myös konfliktiin osallistumattomiin maihin. Näihin on sekä viranomaisten että sotilaallisten järjestelmien taholta pakko edeltäkäsin varautua ja varmistaa heidän käytössä olevien järjestelmien riittävä toiminta kaikissa olosuhteissa.
Vastuun ja kustannusten jakautuminen eri sähköalojen toimijoille on tällä hetkellä maassamme vielä varsin järjestäytymättömässä tilassa. Olisi suotavaa määritellä jokaiselle omat laatuvaatimuksensa ja niihin liittyvien kustannusten kattamisvelvollisuus eri häiriötilanteissa. Tilanne on aikaisemmin ollut erittäin selvärakenteinen ja kustannusten sekä vastuiden jakautuminen oikeudenmukainen. Markkinaehtoisuuden käyttöönoton jälkeen on tilanne mutkistunut huomattavasti ja useissa maissa on ilmennyt huolestuttavaa kuluttajille toimitettavan sähkön laadun heikkenemistä. Yhdysvalloissa tilanne on ollut sähkönsaannin osalta Kaliforniassa ajoittain jopa hälyttävä.
Meidän on itse vastattava siitä, ettei tilanne maassamme kehittyisi samaan suuntaan. Tuottajat on velvoitettava pitämään valtakunnallisesti riittävää perusvoimareserviä ja nopeasti käynnistyviä varavoimalaitoksia joko yksin tai kollektiivisesti. Ei olisi suotavaa, että vain valtiovalta vastaisi sähkön laadun ylläpitämisen aiheuttamista kustannuksista ja tuottajat voisivat tinkimällä laadusta saada itselleen epäoikeudenmukaista voittoa. Ongelma onkin nähtävä tärkeänä kansallisena tehtävänä, kriisien aikana ei voida luottaa tuontisähkön saantiin eikä markkinavoimien korjaavaan vaikutukseen.
Verkko-operaattoreiden on huolehdittava verkon kunnosta ja sen riittävästä välityskyvystä. Luonnonilmiöiden aiheuttamien katkosten korjaamisen on tapahduttava nopeasti ja ammattitaidolla. Korjaustoimintojen ulkoistaminen ja niiden keskittäminen vaikeuttaa selvästi tehtävän nopeaa hoitoa paikallistuntemuksen heiketessä. Ei ole aivan selvää, että keskittämisellä ja ulkoistamisella saataisiin edes aikaan toivottuja kustannussäästöjä ilman työn laadun huononemista. Tilanteen selkeyttämiseksi tulisi pyrkiä sähköntoimitussopimuksissa määrittelemään myös sähkön laatutekijät ja sekä toimittajalle että kuluttajalle niiden ylläpidosta aiheutuvat taloudelliset vastuut.
Kuluttajia tulisi kannustaa varustautumaan katkoksiin laitehankinnoin ja vaihtoehtoisten lämmitysjärjestelmien hankkimisella. Tätä toimintaa tulisi valtion tukea.
Nopeasti tulisi selvittää, onko nykyisessä markkinaehtoisessa järjestelmässä edes mahdollista lainsäädännöllä ja kustannusvastuita kohdistamalla saavuttaa valtakunnallisia sähkönsaanti- ja laatuvaatimuksia toteuttava, itseään taloudellisesti ja laadullisesti optimoiva järjestelmä, joka toimisi kuluttajan parhaaksi. Erikoisesti on kiinnitettävä huomiota mahdollisten kriisiskenaarioiden sisältämiin riskeihin.
Kirjoittaja on akateemikko