Saara Aalto esiin­tyi kii­nak­si Stephen Elo­pil­le

Laulaja Saara Aalto sai maanantaina kokea hieman erikoisemman keikan.

Oulunsalosta lähtöisin oleva Saara Aalto tuli toiseksi The Voice of Finland kilpailussa tänä keväänä.
Oulunsalosta lähtöisin oleva Saara Aalto tuli toiseksi The Voice of Finland kilpailussa tänä keväänä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Laulaja Saara Aalto sai maanantaina kokea hieman erikoisemman keikan. Hän pääsi esiintymään Nokian toimitusjohtajalle Stephen Elopille ja hänen kiinalaisille vierailleen.

Aalto kertoo esittäneensä yhden oman kiinaksi käännetyn kappaleen sekä yhden kiinalaisen pop-biisin.

"Oli ihanaa, kun kaikki vieraat osasivat sen ja alkoivat laulaa mukana", Aalto kertoo.

Aalto myös juonsi koko keikan kiinaksi, mikä teki vieraisiin valtavan suuren vaikutuksen.

"He olivat todella yllättyneitä, ja sain joka ikisen lauseen jälkeen väliaplodit."

Elop halusi yhteiskuvaan

Kutsu yksityiskeikalle tuli yllättäen. Aalto oli esiintymässä toisessa Nokian tilaisuudessa, kun hänelle ehdotettiin toista keikkaa kiinalaiselle seurueelle. Laulaja innostui ajatuksesta, että voisi laulaa ja juontaa kiinaksi. 

"Olen opiskellut kiinan kieltä, koska ne markkinat kiinnostavat", Aalto kertoo.

Keikka järjestettiin Kirkkonummella Nokian huvilalla. Pienen seurueen isäntä oli Stephen Elop, jonka mukana olosta Aallolla ei ollut ennen keikkaa tietoakaan.

"Elop oli todella mukava. Hän kommentoi isoon ääneen jokaisen biisin jälkeen. Keikan jälkeen hän tuli juttelemaan ja ottamaan yhteiskuvan."

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä