Britannian X-Factor-ohjelmassa menestyneen oulunsalolaislähtöisen Saara Aallon juhlaan kauppatorille odotetaan keskiviikkona yleisöryntäystä.
– Saaralla on suuri suosio täällä Oulussakin. Odotamme, että jopa 10 000 ihmistä voisi saapua paikalle. Paljon riippuu tietysti monesta asiasta, erityisesti säästä sekä siitä, kuinka paljon ihmiset ovat viettämässä välipäiviä jossakin muualla. Ihmisiä vois tulla 5 000–10 000, pohtii Oulun kaupungin tapahtumapäällikkö Samu Forsblom.
Torille mahtuu parikymmentä tuhatta ihmistä.
Kaupungin Aallon kunniaksi järjestämä Torilla tavataan! -tapahtuma alkaa kello 18.30 tiskijukan soittamalla musiikilla. Illan tähti astuu lavalle kello 19.
Vieraakseen Aalto saa oman kasvattikoulunsa, Oulun Madetojan musiikkilukion, 60-henkisen kuoron. Ohjelmassa on luvassa myös kaupungin tervehdys ja laulajattaren palkitseminen 5 000 euron stipendillä. Huomionosoituksia jakavat lisäksi Madetojan musiikkilukion rehtori Jani Syrjälä ja sanomalehti Kaleva.
Noin 40 minuuttia kestävän esityksen aikana Aalto laulaa taustanauhan säestyksellä kolme kappaletta, häntä haastatellaan ja videolta nähdään otteita hänen X-Factor-taipaleeltaan syksyn ajalta. Lopuksi nähdään ilotulitus.
Esiintymislava rakennetaan vanhan kivilavan eteen kauppatorille. Rantakatu suljetaan ajoneuvoilta Saaristonkadun ja Hallituskadun risteysten väliltä kello 18.–20.30. Kaarlenväylä on osin suljettuna samana aikana.